2 Marraskuu 2016

Nesteen työ ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi palmuöljyn toimitusketjussa tähtää myös hyvien esimerkkien tarjoamiseen

Neste Oyj
Uutinen
2.11.2016

Nesteen työ ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi palmuöljyn toimitusketjussa tähtää myös hyvien esimerkkien tarjoamiseen

IMGP0402.jpg

Neste ponnistelee ratkaistakseen palmuöljyteollisuuden yleisiä ihmisoikeuksiin liittyviä haasteita ja varmistaakseen alan työntekijöiden oikeudenmukaisen kohtelun. Yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa on keskeisen tärkeää sosiaalisen vastuun edistämisessä.

Neste on jo vuosien ajan keskittynyt vastuullisuustyössään palmuöljyn toimitusketjuun liittyviin ympäristöhaasteisiin. Vaikka raakapalmuöljyn merkitys yhtiön uusiutuvien raaka-aineiden valikoiman näkökulmasta onkin huomattavasti pienentynyt vuosien varrella - raakapalmuöljy vastaa enää alle 20 prosenttia yhtiön uusiutuvien raaka-aineiden käytöstä, kun jo lähes 80 prosenttia käytetyistä raaka-aineista on jätteitä ja tähteitä - yhtiö on jatkanut toimitusketjunsa läpinäkyvyyden kehittämistä sekä osallistanut pienviljelijöitä minimoidakseen metsäkatoon liittyviä riskejä. Yhtiö on myös jatkuvasti tukenut ja kannustanut palmuöljyn tuottajia kehittämään palmuöljyjalostamojen metaanin talteenottomenetelmiä metaanipäästöjen minimoimiseksi. Metaani on kasvihuonekaasu, jonka vaikutus ilmaston lämpenemiseen on paljon suurempi kuin hiilidioksidin.

Vastuullisten toimitusketjujen luominen ja ylläpitäminen vaativat kuitenkin ympäristökysymykset ylittävää työtä.

"Teimme viime vuonna sosiaalisiin ja työelämän vastuullisuuskysymyksiin keskittyvän selvityksen palmuöljyn toimitusketjussamme tunnistaaksemme tarkempaa huomiota vaativia osa-alueita. Monet havainnoista liittyivät ulkomaalaisiin siirtotyöntekijöihin, jotka muodostavat valtaosan Malesian palmuöljyviljelmien työvoimasta", kertoo Nesteen vastuullisuusjohtaja Johan Lunabba.

"Emme omista palmuöljyviljelmiä tai operoi palmuöljyjalostamoita, mutta meillä on vahvat liikesuhteet raaka-ainetoimittajiimme, ja siksi voimme vaikuttaa asioihin. Uskon, että meidän pitäisi käyttää vaikutusmahdollisuuksiamme kohentaaksemme kaikkein heikoimpien asemaa", Lunabba jatkaa.

Suurin osa sosiaalisista kysymyksistä on monimutkaisia. Siksi Neste on tehnyt yhteistyötä globaalin, voittoa tavoittelemattoman Business for Social Responsibility -järjestön (BSR) kanssa, joka on näiden kysymysten asiantuntija. Valtaosa Nesteen ja BSR:n yhteistyöstä on keskittynyt Kaakkois-Aasiaan, josta Neste hankkii palmuöljyä. Kaakkois-Aasia on tunnistettu riskialueeksi ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Usean sidosryhmän yhteiset ohjelmat hyödyttävät yksittäisiä työntekijöitä ja koko teollisuutta

"Haasteet eettisessä rekrytoinnissa ja siirtotyöntekijöiden työolosuhteissa eivät liity vain Nesteen toimitusketjuun tai vain palmuöljyteollisuuteen. Haasteet koskevat koko järjestelmää maissa, joiden talouden kehitys nojaa vahvasti siirtotyöläisten panokseen", kertoo Yan Peng, joka vastaa Nesteen sosiaalisista kehitysohjelmista. Hän kehittää parhaillaan hanketta, jonka tavoitteena on edistää palmuöljyteollisuuden työntekijöiden oikeudenmukaista työllistämistä.

Erityisen korkealla Nesteen toimenpidelistalla on kysymys siirtotyöntekijöiden rekrytoinnista, minkä on raportoitu sisältävän monimutkaisia mekanismeja, jotka useimmiten johtavat siirtotyöntekijöiltä perittäviin kumuloituviin maksuihin työllistymisen varmistamiseksi. Tällaiset rekrytointikäytännöt johtavat töitä hakevien siirtolaisten velkaantumiseen ja pahentavat heidän suojattomuuttaan.

Työvoiman kansainväliseen muuttoliikkeeseen liittyvät kysymykset vaativat monimutkaisuutensa takia useiden tahojen yhteistyötä. "Toivomme varmistavamme rahoituksen, jotta voimme käynnistää välttämättömän, lähtötasoa määrittävän tutkimuksen ymmärtääksemme juurisyyt ja kehittääksemme ratkaisuja. Samanaikaisesti jatkamme palmuöljyn ostajien, tuottajien, erilaisten kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, kansalaisjärjestöjen sekä hallitustenvälisten organisaatioiden välisten kumppanuuksien rakentamista ponnistellessamme tämän monimutkaisen asian ratkaisemiseksi", Yan Peng sanoo.

Hän huomauttaa, että paljon hyvää on jo tehty palmuöljyteollisuuden sosiaalisten kysymysten edistämiseksi. Neste aikoo jatkaa tätä työtä esimerkiksi lisäämällä pienviljelijöiden määrää yhtiön toimitusketjussa.

"Kun teemme työtä suoraan pienviljelijöiden kanssa, näemme viljelmätason haasteet esteettömästi ja voimme vaikuttaa ihmisoikeusasioihin suoraan kentällä", Lunabba sanoo.

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen järkevää myös liiketoimintanäkökulmasta

Lunabban mukaan kansalaisjärjestöjä sekä muita kansainvälisiä valvontaorganisaatioita tarvitaan, jotta ihmisoikeusasiat pysyvät näkyvästi julkisella ja yksityisellä asialistalla.

"Nesteen olisi ollut haastavaa edistää palmuöljyteollisuuteen liittyvien epäkohtien korjaamista ilman läheistä ja läpinäkyvää yhteistyötä, jota teemme kansalaisjärjestöjen, viranomaisten, tuottajien ja muiden yritysten kanssa palmuöljyn arvoketjussa. Haluamme olla sosiaalisen vastuun edelläkävijä sekä ohjata palmuöljyteollisuutta ja kaikkia palmuöljyn käyttäjiä ympäri maailman oikeaan suuntaan, lakien vaatimukset ylittävälle tasolle."

Lunabba korostaa ihmisoikeuksien ja hyvän liiketoiminnan kulkevan rinnakkain.

"Sen lisäksi että ihmisoikeuksien suojeleminen on 'oikein', se on myös yksinkertaisesti järkevää liiketoimintanäkökulmasta. Jos meidät mitenkään, edes epäsuorasti, yhdistettäisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, se olisi myös valtava taloudellinen riski ja taakka."

Lisätietoja: Johan Lunabba, vastuullisuusjohtaja, p. 050 458 0795, johan.lunabba(@)neste.com

Nesteen suhtautuminen ihmisoikeuksiin

Neste on sitoutunut ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja edistämiseen arvoketjussaan ja kaikissa liiketoimintayhteyksissään. Yhtiön kanta useimpiin ihmisoikeuskysymyksiin on yksiselitteinen. Eettisten sääntöjensä (Code of Conduct) mukaisesti Neste on sitoutunut tarjoamaan henkilöstölleen sekä muille sen suorassa vaikutuspiirissä oleville oikeudenmukaisen, terveellisen ja turvallisen työympäristön. Joulukuussa käyttöönotetun ja koko konsernia koskevan Nesteen ihmisoikeussitoumuksen mukaisesti yhtiö on sitoutunut toimimaan ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla YK:n ihmisoikeuksien julistuksen sekä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työelämän keskeisiä perusperiaatteita ja oikeuksia koskevan julistuksen mukaisesti.

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on ehdoton vaatimus kaikille Nesteen toimitusketjuun kuuluville tahoille. Sen toteutuminen pyritään käytännön tasolla varmistamaan kaikkien yhtiön toimittajiksi haluavien yritysten kattavalla ennakkoselvityksellä (ns. due diligence), jossa arvioidaan myös kaikki ihmisoikeuksiin liittyvät käytännöt ja politiikat jo ennen yrityksen valintaa Nesteen toimittajaksi.

Lue myös:

Neste jo kymmenettä kertaa Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä

Nesteen työpaja Malesiassa käsitteli palmuöljyteollisuuden työelämän oikeuksiin liittyviä ongelmia

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2015 Nesteen liikevaihto oli 11 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 listalla. Lisätietoa: neste.com/fi