11 Heinäkuu 2017

Kesätapahtumat vähentävät päästöjään uusiutuvilla polttoaineilla

Neste Oyj
Lehdistötiedote
11.7.2017 klo 13.00

Kesätapahtumat vähentävät päästöjään uusiutuvilla polttoaineilla

Suomen kesä on täynnä yleisötapahtumia, jotka tarvitsevat toimiakseen energiaa. Kasvavan ympäristötietoisuuden johdosta yhä useampi tapahtumajärjestäjä minimoi päästöjään ja parantaa yleisön viihtyvyyttä käyttämällä uusiutuvaa dieseliä.

Kokonaan jätteistä ja tähteistä valmistettu Neste MY uusiutuva diesel™ on mukana useissa suomalaisissa kesätapahtumissa. Muun muassa massiivinen elektronisen musiikin Weekend Festival tulee sykkimään jo toistamiseen sataprosenttisesti Neste MY uusiutuvalla dieselillä. Viime vuonna loppuunmyyty Weekend Festival oli historiansa vähäpäästöisin.

"Haluamme jatkaa samalla linjalla. Festareiden edelläkävijänä olemme esimerkki kymmenille tuhansille kävijöillemme ja suurelle yleisölle", Weekend Festivalin markkinoinnista vastaava Jyri Heikkinen sanoo.

Weekendin lisäksi myös heinäkuussa järjestettävän The Tall Ships Racen satamapalvelut ja osa heinäkuisen Neste Rallyn yleisöpalveluista pyörivät Neste MY:lla.

Kuten parhailla tapahtumaratkaisuilla on tapana, Neste MY:n käytöstä hyötyvät sekä yleisö, ympäristö, että järjestäjä. Suora yleisöviihtyvyyteen vaikuttava tekijä on pakokaasujen ja katkun katoaminen, sillä uusiutuva diesel palaa erittäin puhtaasti. Se vähentää muun muassa hiukkas-, hiilivety- ja typenoksidipäästöjä. Katkun katoamisella on sitä suurempi merkitys, mitä tiiviimmästä ja isommasta tapahtumasta on kyse. Lisäksi tieto tapahtuman ympäristöystävällisyydestä on omiaan parantamaan kävijöiden kokemusta.

Ympäristön näkökulmasta ero on huima. Uusiutuvalla dieselillä tuotettu sähkö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia. Kokonaisuudessaan Nesteen uusiutuva diesel on viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjä yli 33 miljoonaa tonnia, mikä vastaa jotakuinkin Suomen ja Ruotsin yhteenlaskettuja vuotuisia tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä.

Lisäksi uusiutuva diesel on jopa fossiilisia polttoaineita ystävällisempi generaattoreille ja muulle tapahtumakalustolle. Perinteistä biodieseliä voi käyttää vain osittaisena seoksena, ja sen epäpuhtaudet voivat aiheuttaa muun muassa polttoainejärjestelmän kumi- ja muoviosien vaurioitumista, karstaa moottorin polttoainesuuttimiin tai biokasvustoa polttoainetankkiin varastoinnin aikana. 

Uusiutuva diesel on suomalainen keksintö, ja sen edut on löydetty myös maailman tapahtumajärjestäjien keskuudessa. Muun muassa edellisvuoden Super Bowl -fanikylän sähkö tuotettiin sataprosenttisesti Nesteen uusiutuvalla dieselillä. 

"Yhä useampien tapahtumien kasvava kiinnostus vastuullisiin vaihtoehtoihin on hieno asia. Neste on aktiivisesti mukana erilaisissa tapahtumissa pienentämässä niiden hiilijalanjälkeä ja haluaa jatkossakin tarjota ympäristöystävällisiä ratkaisuja myös tapahtumajärjestäjille. Ja mikä olisikaan hienompi paikka näyttää mallia maailmalle kuin Suomen suvi", sanoo Kaisa Hietala, Nesteen Uusiutuvat tuotteet -liiketoiminnasta vastaava johtaja.  

Neste Oyj

Kaisa Lipponen
Viestintäjohtaja

Lisätietoja

Osmo Kammonen, Viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja, Neste, puh. 010 458 4885, osmo.kammonen(at)neste.com

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin.  Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 listalla. Lue lisää: neste.com