31 October 2016

Kinkkutemppu: kinkun rasvasta uusiutuvaa dieseliä hyväntekeväisyyteen

Tänä jouluna päätimme kiertotalouspuheiden sijaan kokeilla havainnollistamista tekemisen kautta. Näimme kinkkua syövän kansamme joka jouluisessa traditiossa mahdollisuuden, jolla voisimme osoittaa, että biotalouden edistämiseen löytyy aineksia meidän kaikkien arjesta – tai tässä tapauksessa paremminkin juhlasta.

Joka joulu Suomessa paistetaan noin 7 miljoonaa kiloa joulukinkkua. Ja joka vuosi siitä ylijäävä rasva aiheuttaa päänvaivaa niin kotitalouksille kuin vesilaitoksillekin. Roskiin heittämisen tai pahimmillaan viemäriin kaatamisen sijaan rasva voitaisiin hyödyntää energianlähteenä. Sama pätee moneen muuhunkin jätteeseen ja tähteeseen: kun erilaiset materiaalit saadaan kiertoon, voidaan ne käyttää tehokkaasti hyödyksi.

Tästä ajatuksesta syntyi Kinkkutemppu. Kampanja, joka konkretisoi sen, mitä kiertotalous parhaimmillaan voisi olla. Kinkun paistinrasvan voi nyt tulevana jouluna kerätä talteen ja viedä keräysastiaan, jonka jälkeen Neste käyttää rasvan Porvoon jalostamollaan uusiutuvan dieselin raaka-aineena. Tekniikka on sama, jolla Neste valmistaa vastaavaa polttoainetta huomattavia määriä joka vuosi globaalilla tasolla.

Polttoaineen valmistaminen jätteistä ja tähteistä on järkevää, sillä sen kasvihuonepäästöt putoavat silloin parhaimmillaan jopa 90 % fossiiliseen dieseliin verrattuna. Olemme laskeneet, että keskivertokinkun jäterasvalla voi ajaa noin 3 kilometriä henkilöautoa.

Kinkkutemppu-kampanjaan on onnistuttu keräämään ennakkoluuloton verkosto yrityksiä ja järjestöjä, jotka mahdollistavat kampanjan onnistumisen. Yhteistyöllä pystymme osoittamaan, että kiertotalouden vauhdittamiseen löytyy Suomessa edellytyksiä.  

Tuomme paistinrasvan keräysastiat keskeisimpien K-ruokakauppojen kierrätyspisteiden yhteyteen. Haastamme mahdollisimman monen innostumaan kampanjasta ja lahjoittamaan joulukinkun paistinrasvan Kinkkutemppu-hankkeelle. Mukaan ovat tervetulleita myös ravintolat, työpaikkaruokalat ja erilaiset pikkujouluihinsa kinkkua paistavat yhteisöt.

Tänä jouluna liika rasva tekee hyvää, sillä lahjoitamme Kinkkutempun avulla valmistetun polttoainemäärän hyväntekeväisyyteen. Tavoite on, että tuolla määrällä dieseliä voisi ajaa kolme kertaa maapallon ympäri.

Rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta tarvitaan, jotta uutta voi syntyä. Nyt kokeillaan, mitä voimme saada aikaan yhdessä. Tule mukaan tekemään kaikkien aikojen Kinkkutemppua!

PS. #kinkkutemppu

Seuraa Simo Honkasta Twitterissä.

Simo Honkanen
Vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Neste