Siirry sisältöön

Luokittelematon ·

Hangon rannikolta löytyneet valkoiset rakeet ovat peräisin Nesteen merikuljetuksesta

Neste Oyj, Lehdistötiedote, 5.2.2025 klo 14

Nesteen omissa laboratoriotutkimuksissa on tänään vahvistunut, että Hangon rannikolta viime viikolla löytyneet valkoiset rakeet ovat erittäin todennäköisesti peräisin Nesteen merikuljetuksia tekevän aluksen pesuvedestä, joka on sisältänyt käytettyä paistinrasvaa, eläinrasvaa sekä kasviöljyjä. Viranomaisten tutkimukset ovat yhä kesken.

“Olemme verranneet Hangon rannalta löytyneitä rakeita laivasta saatuun raaka-ainejäämään. Tutkimustulosten mukaan kyseessä on todennäköisesti sama aine, vaikka merivesi onkin muuttanut Hangosta löytyneen aineen koostumusta. Olemme edelleen valtavan pahoillamme aiheutuneesta vahingosta ja olemme tehneet korjaavat toimenpiteet, jotta vastaavaa ei pääsisi tapahtumaan enää koskaan”, sanoo Nesteen operatiivinen johtaja Markku Korvenranta ja lisää: 

“Rannoilla olevat rakeet eivät ole sellaisenaan vaarallisia ihmisille tai ympäristölle, mutta ne eivät missään nimessä kuulu luontoon. Ajan kuluessa orgaaninen rasvapitoinen aines hajoaa luonnossa, mutta ensisijainen tavoite on tietenkin puhdistaa rannat mahdollisimman tehokkaasti.” 

Puhdistustyöt käynnissä

Hangon rantojen siivousta johtaa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Neste toimii tiiviissä yhteistyössä viranomaisten, Hangon kaupungin ja vapaaehtoisten toimintaa koordinoivan WWF:n kanssa. Neste on hankkinut Hankoon tehokasta Lassila & Tikanojan koneellista puhdistuskalustoa. Neste myös tilaa L&T:ltä siivoushenkilöstöä niille kohteille, joille koneet eivät pääse, kuten kivisille rannoille. 

“Olemme pyrkineet käyttämään Suomen parhaita asiantuntijoita ja tuomaan Hankoon tehokkaimmat mahdolliset menetelmät ja kaluston rantojen puhdistamiseksi. Haluamme kiittää viranomaisia, Hangon kaupunkia ja WWF:ää hyvästä yhteistyöstä tässä äärimmäisen ikävässä tilanteessa. Erityisen hienoa työtä rantojen siivoamisessa on tehnyt laaja joukko vapaaehtoisia, ja haluamme kiittää heistä jokaista”, sanoo Korvenranta.

Neste on myös päättänyt tukea Itämeren suojelua lahjoitusvaroin.

Hangon kaupunki järjestää tänään illalla infotilaisuuden, johon Neste osallistuu. Neste kantaa vastuunsa ja on sitoutunut korvaamaan sellaiset vahingot, jotka ovat aiheutuneet yhtiön toiminnasta. Lisätietoja korvausten hakemisesta on saatavilla 10.2.2025 alkaen verkko-osoitteessa neste.com/fi-fi/hankovahinko.

Neste Oyj

Hanna Maula
Johtaja, viestintä, vastuullisuus ja yhteiskuntasuhteet

Lisätietoja: Yhteydenotot Nesteen mediapalveluun, puh. 0800 94025 / media@neste.com (arkisin 8.30–17.00). Voit tilata Nesteen tiedotteita osoitteessa https://www.neste.com/fi-fi/medialle/tilaa.

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) hyödyntää innovatiivista, tieteeseen perustuvaa teknologiaa muuttaakseen jätteitä ja muita raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi ja kierrätysraaka-aineiksi. Yhtiö tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi ja auttaa asiakkaitaan vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuodessa vuoteen 2030 mennessä. Neste on maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottaja sekä polymeerien ja kemikaalien valmistukseen tarkoitettujen uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineisiin perustuvien syöttöaineratkaisujen edelläkävijä.

Yhtiön tavoitteena on tehdä Porvoon öljynjalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo. Neste on sitoutunut saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä ja aikoo vähentää myymiensä tuotteiden päästöintensiteettiä 50 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Neste on myös asettanut korkeat tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle, ihmisoikeuksille ja toimitusketjulle. Yhtiö on palkittu toistuvasti CDP:n tunnustuksilla ja valittu Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin (DJSI) maailman vastuullisimpien yritysten joukkoon. Vuonna 2023 Nesteen liikevaihto oli 22,9 miljardia euroa. Lue lisää Nesteen nettisivuilta.