Äärirajoilla – uusiutuva polttoaine Dakar-rallissa
Uskotko tietäväsi, mitä ”rankka” todella tarkoittaa? Huomioi silloin vertailun vuoksi tämä: kaksi viikkoa kestävä kisa Argentiinan ja Bolivian armottomilla aavikoilla, 14 kestävyyttä koettelevaa pikataipaletta, jotka on suunniteltu ajamaan sekä ihminen että kone äärirajoille, ja yhteensä 9 237 kilometrin matka, sikäli kun selviät maaliin saakka. Kun sen päälle lisätään vielä El Niño -sääilmiö, joka aiheutti kaatosateita ensimmäisellä kilpailuviikolla ja toisella viikolla vuorostaan paahtavan 35 asteen helteen, on selvää, että ”rankka” on tässä yhteydessä melkoisen lievä ilmaus.

Järjestyksessään 37. Dakar-ralli päättyi 16.1.2016, ja kuten oli odotettavissa, siihen liittyi kiistoja, jännitystä ja onnettomuuksia sekä lukuisia teknisiä haasteita koko matkan ajan.
"Meillä on kuitenkin sanonta: jos olet Dakarin lähtöviivalla, olet jo puolivälissä matkaa", Dakar-rallissa Seat Leonia ajanut Vaidotas Zala kertoo. "Se ei ole pelkkä sanonta, kyse on logistiikasta. Se on jo puolet koko hommasta."
Unelmaa rakentamassa
Zalan maanmies Liettuasta, tallinjohtaja Saulius Jurgelénas kertoo: "Perustimme tallin ja aloimme työskennellä auton parissa. Kesällä 2015 mieleeni tuli, että miksemme samalla tekisi asioita vähän muista eroavalla tavalla ja käyttäisi vaihtoehtoista polttoainetta. Olen ympäristönsuojelija. Rakastan ekologisuutta ja yritän pitää esimerkiksi oman mehiläisbisnekseni mahdollisimman luonnonmukaisena. Minulle henkilökohtaisesti ekologisuus on tärkeä arvo.”
”Aloimmekin tutustua markkinoihin ja löysimme sattumalta Neste uusiutuvan dieselin. Perehdyin teknisiin tietoihin ja kävin läpi joitakin arvosteluja ja mietin: "Vau, tämä on paras mahdollinen vaihtoehto meille." Otimme yhteyttä Nesteen paikalliseen toimistoon ideamme tiimoilta ja pyysimme Nestettä mukaan talliimme ja kumppaniksemme. Neuvottelujen jälkeen Neste päätti toimittaa polttoaineen ja käynnisti toimivan yhteistyön kanssamme."

Erityisesti vuoden 2016 Dakar-rallia varten kehitetty tallin auto oli pieneen Seat Leon -perheautoon perustuva prototyyppi. Lähes ainoana Dakar-rallissa mukana olevista autoista sen voimanlähteenä oli VW:n 1,9-litrainen turbodieselmoottori eikä bensiinimoottori, vaikka ne edelleen hallitsevat lajia. Päätös käyttää uusiutuvaa dieseliä täydensi osaltaan hanketta.
"Nesteellä on uutta tietoa polttoaineesta", Jurgelénas jatkaa, "mikä sopi hyvin myös arvoihimme ja näkemyksiimme asioiden tekemisestä muista poikkeavalla tavalla. Emme ole suuria keksijöitä vaan pikemminkin edelläkävijöitä tällä alalla, sillä rakensimme prototyyppiralliauton tyhjästä. Halusimme Nesteen kumppaniksemme, koska Neste uusiutuva diesel sopii erittäin hyvin kaikkiin käyttötarkoituksiin."
Edelläkävijyyttä elvyttämässä
Laskelmat tehtyään talli päätteli tarvitsevansa kolme tonnia uusiutuvaa dieseliä koko kisan ajaksi. Koska polttoainetta ei ollut saatavana Argentiinasta vaan se piti tuoda muualta, lukuisien Argentiinan byrokratiasta johtuneiden esteiden vuoksi polttoaine saapui maahan vasta samana päivänä kuin tallin henkilöstö. Läheltä piti.
Siitä hetkestä lähtien koko tallin erityisenä mielenkiinnon aiheena oli kuitenkin polttoaineen suorituskyky ja kokonaiskulutus rallin edetessä.
"Helpottaa, että on todella yhtenäinen tiimi ja tarkka apukuljettaja ja että kaikki tietävät, mitä tehdä", Zala kertoo. "En ollut lainkaan huolissani polttoaineen kulutuksesta. Keskikulutus kilometriä kohden oli kuitenkin paljon pienempi kuin olimme odottaneet, myös melko korkeilla nopeuksilla. Tiedän, että arvioimme tarvitsevamme koko rallia varten kolme tonnia polttoainetta, mutta käytimme ehkä puolet siitä. Emme tosin selvinneet kolmesta viimeisestä pikataipaleesta, mikä pitää tietysti ottaa huomioon, mutta se oli joka tapauksessa taloudellista."
Rallin edetessä talli kohtasi Zalan mukaan teknisiä haasteita: "Ongelma oli monimutkainen, ja moottori näytti toimivan normaalin lämpötila- ja painealueen ulkopuolella. Voi olla, että pääsyynä tähän oli aavikon kuumuus. Siellä oli todella kuumaa, ja niissä olosuhteissa, kun ajetaan jopa 40 asteen lämpötilassa yli 500–700 kilometriä jokaisella pikataipaleella, kohdataan haasteita, joita ei tulisi eteen normaaleissa testeissä tai pienemmissä kisoissa. Olen itse melko varma, että polttoaine ei voi olla ongelma. Mielestäni kyse on moottorin sääntelystä ja tietokoneohjelmasta, joka toimii sen kanssa ääriolosuhteissa."
Jurgelénas lisää: "Polttoaine toimi erittäin hyvin. Toivonkin, että pystymme jatkamaan testaamista Nesteen asiantuntijoiden kanssa. Meillä oli joitakin ongelmia turbon ylikuumenemisen kanssa, ja tutkimme monien muiden asioiden ohella, johtuiko se siitä, että polttoaine oli itse asiassa liian hyvää turbollemme, koska se paloi niin hyvin."
Ralli päättyi tallin osalta kymmenennellä pikataipaleella, joka aiheutti eniten keskeytyksiä koko kisassa. Reitti kulki Fiambalan kylän ohi, joka on tunnettu pehmeistä hietikoista ja vaikeakulkuisista dyyneistä. Ylikuumenevan kytkimen aiheuttamien lukuisten rikkojen vuoksi eteneminen oli hidasta. Yön tultua ainoastaan 80 prosenttia päivän taipaleesta oli kuljettu. Päivänvalossa auto oli ylittänyt dyynejä kaarrellen lainelautailijan tapaan, mutta aamuyöllä kello kolmen pimeydessä dyynien viimeisellä osuudella auto upposi hiekkaan, eikä pieni moottori enää jaksanut irrottaa sitä. Aamulla mekaanikot tulivat pelastamaan auton. Ralli oli ohi.
Oppimisprosessi etenee
Auto on nyt palannut Liettuaan verstaalle (sijoituttuaan lopulta 73. sijalle T3-"kevytluokassa"), joten alkamassa on kuukausia kestävä monitahoinen moottorin, turboahtimen, muiden mekaanisten osien sekä kaikkien niiden ja polttoaineen välisen mutkikkaan yhteisvaikutuksen tutkimustyö, testaus ja elektroninen analysointi. Talli on edelleen sitoutunut voittamaan kaikki esteet lähitulevaisuudessa seuraavaa rallia varten.
"Tilanne on paljon haastavampi, kun olet kisassa kolmas etkä ensimmäinen (liettualainen) talli", Zala kertoo. "On paljon vaikeampaa saada sponsoreita, mutta tallin kumppanit ja ekologinen teema todella auttoivat meitä erottumaan, koska toimme kaksi asiaa yhteen. Rehellisesti sanoen päätös valita Neste yhteistyökumppaniksemme oli luultavasti tärkein asia, joka houkutteli myös muita partnereita, koska kyseessä on luotettava kumppani ja tunnettu nimi, ja oli myös erittäin hyvä idea testata uusiutuvaa dieseliä Dakarissa."
