7 Lokakuu 2016

Kuinka sinä nukut?

Matti Lievonen

Kalifornian kuvernööri Jerry Brown otti yhteyttä ja pyysi, että tulisin käymään. En heti lämmennyt ajatukselle. Mietin, että mikähän kättelykierros tämäkin on. Olin pahasti väärässä. Kuvernööri oli varannut reilusti aikaa, ja keskustelimme pari tuntia.

Perinteisen öljynjalostusteollisuuden lobbarit olivat sanoneet Brownille, että uusiutuvat polttoaineet ovat huuhaata. Hän halusi tietää, oliko asia todella näin.

Kerroin oman näkemykseni selkeästi. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Jo seitsemän kalifornialaista kaupunkia on siirtynyt 100-prosenttisesti uusiutuvan dieselin käyttöön.

Walnut Creek oli ensimmäinen. Viime vuodenvaihteessa myös San Franciscon kaupunki vaihtoi koko dieselkäyttöisen ajoneuvokalustonsa polttoaineeksi suomalaisen NEXBTL:n. San Franciscon pormestari on tällä hetkellä Nesteen tärkein myyntimies.

Maailman luonnonvarojen kulutus ylitti elokuussa sen määrän, mitä tämä planeetta pystyy vuosittain tuottamaan uusiutuvina luonnonvaroina. Jos kaikki pallon asukkaat kuluttaisivat kuin suomalaiset, raja olisi ylittynyt jo huhtikuussa.

Suomi on suuri maa. Talvet ovat kylmiä ja välimatkat pitkät. Voimme hyvin perustella elintapojamme ja kulutustottumuksiamme sijaintiin liittyvillä erityispiirteillä. Pariisissa solmittu ilmastosopimus kirkasti kuitenkin sen, että jokaisen maan on ryhdyttävä konkreettisiin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Kestävämpää maailmankatsomusta tukevat YK:n yleiskokouksessa viime vuonna hyväksytyt tavoitteet. Ne ovat muuttaneet myös yritysten ajattelua. Kaikkien suuryritysten toimivan johdon ja hallituksen jäsenten velvollisuus on huolehtia siitä, että tulevaisuuden liiketoimintaa rakennetaan vähähiilisten ratkaisujen varaan.

Tämä ei ole helppoa. Kaikki vaikuttajat eivät vieläkään suhtaudu muutokseen riittävän vakavasti. Oikean tilannekuvan muodostamista voi hidastaa myös tarkastelusektorin kapeus tai lyhyt aikaväli. Monet meistä suomalaisista yritysjohtajista painottavat liikaa kotimaista näkökulmaa, vaikka se vaikuttaa globaaliin muutokseen hyvin vähän tai ei lainkaan.

Osa yrityksistä joutuu vaikeaan paikkaan huomatessaan, että vähähiilinen tulevaisuus voi johtaa nykyisten tuotteiden kannibalisoimiseen. Toimivalla johdolla ja hallitusten jäsenillä pitää kuitenkin olla rohkeutta irrottautua niistä bisneksistä, jotka saattavat olla kannattavia juuri nyt mutta joiden kestävyys kyseenalaistetaan ylihuomenna.

Johtajien on katsottava tulevaisuuteen ja tunnistettava alueet, joissa voi tulla johtavaksi. On kuunneltava asiakkaita ja joskus kerättävä rohkeus jopa täysin uusien markkinoiden luomiseen. Perinteisistä kuvioista poikkeavat ajatukset pitää myydä sekä lainsäätäjille että asiakkaille.

Kokemuksesta tiedän, että oikoreittiä ei ole – ei edes vastuullisten tuotteiden valmistajalle. Mutta työnteko palkitaan. Meidän yhtiömme on jo muutaman vuoden ajan pystynyt tekemään uusiutuvilla tuotteilla hyvää tulosta ja kasvattamaan omistaja-arvoa.

Minä uskon siihen, että suomalaiset yritykset voivat muodostaa kokoaan selvästi merkittävämmän osan maailmasta, joka tehostaa energian käyttöä, korvaa fossiilisia raaka-aineita biopohjaisilla ja vaihtaa vanhoja kuluttamisen tottumuksia vastuullisempiin.

On mukavampi nukahtaa illalla, kun voi vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa lapset ja lastenlapset elävät. Kuinka sinä nukut?

Seuraa Matti Lievosta Twitterissä.

Matti Lievonen, Neste
Matti Lievonen
Toimitusjohtaja ja johtoryhmän puheenjohtaja, Neste