7 Elokuu 2014

Tiedon valoa pimeyden sydämestä

Kirjoittanut Pekka Tuovinen
Julkaistu Blogi-kirjoituksia kategoriassa Vastuullisuus

Lauantain (2.8.2014) Helsingin Sanomien Kuiskaaja-palstalla oltiin huolissaan Flow Festivalin päätöksestä valita Neste Oil ympäristökumppanikseen. Ilmeisen sarkastisessa jutussa festivaalista ja Neste Oilista annetaan kuva, jota en tunnista.

Kuiskaaja totesi jutussaan, että Neste Oil valittiin vuonna 2011 maailman vastuuttomimmaksi yhtiöksi Greenpeacen järjestämässä äänestyksessä. Tämä on totta. Samoin on totta, että samana vuonna riippumaton arvioijaorganisaatio valitsi Neste Oilin maailman 100 vastuullisimman yhtiön listalle, sijalle 20. Olemme nyt päässeet tälle Global 100 -listalle kahdeksana vuonna peräkkäin - useammin kuin yksikään toinen energiayhtiö maailmassa. Viime tammikuussa Davosin kokouksessa julkistetulla listalla sijalukumme oli 6. On jokaisen oman harkinnan varassa, luottaako ja haluaako muistella kampanjatukena käytettyä nettiäänestystä vai toiminnan perusteelliseen arviointiin perustuvaa analyysiä.

Oli hienoa huomata, että Kuiskaaja on huomannut ponnistelumme sertifioidaksemme kaiken käyttämämme palmuöljyn. Saavutimme tavoitteemme viime vuonna muutaman vuoden etuajassa! Sertifioinnilla varmistamme, että palmuöljy on tuotettu vastuullisesti eikä sen tuotanto ole tuhonnut sademetsiä tai muita arvokkaita alueita. Viime vuosina olemme myös merkittävästi vähentäneet raakapalmuöljyn osuutta kokonaisraaka-ainekäytöstämme. Tällä hetkellä noin 66 % käyttämistämme uusiutuvista raaka-aineista on jätteitä ja tähteitä.

Vuonna 2013 aloitimme yhteistyön sademetsätuhon torjumiseen keskittyneen riippumattoman TFT (The Forest Trust) -järjestön kanssa. He ovat käyneet läpi palmuöljyn toimitusketjumme, eivätkä ole tutkimuksissaan löytäneet merkittäviä epäkohtia. Saimme jopa kiitosta tarkasta toimittajavalinnastamme. Osana yhteistyötä olemme myös laatineet omat metsäkadon torjuntaa koskevat periaatteemme. Voit tutustua niihin tästä.

Maailma ei ole täydellinen vielä tänään. Kuiskaaja on oikeassa todetessaan sademetsätuhojen edelleen jatkuvan – sitä on kenenkään turha kieltää. Me olemme irtisanoutuneet metsien tuhoamisesta. Pyrimme aktiivisesti yhteistyökumppaneidemme kanssa edistämään kestävien toimintatapojen käyttöönottoa myös muiden palmuöljyteollisuuden toimijoiden keskuudessa.

Kuiskaajan ei siis tarvitse olla kauhun kahlitsema ja hän voi rauhallisin mielin nautiskella festivaaleista. Tässäkin asiassa olemme samalla puolella.

Pekka Tuovinen
Director
Sustainability and Supplier Compliance, Neste