29 Huhtikuu 2015

Diesel-ongelma voi katkaista veneen matkan

Julkaistu Öljytuotteet, Liikenne
Dieseli

Venetankkausasema, Pellinki

Veneissä on viime vuosina yleistynyt niin sanottu dieselbakteeri. Se voi äkisti katkaista veneen matkan. Sen estämiseksi polttoaine kannattaa valita oikein.

Veneilijät ja purjehtijat ovat viime vuosina kokeneet ikäviä yllätyksiä, kun veneen moottori on yllättäen sammunut kesken matkan. Syyksi on paljastunut mikrobikasvusto, joka on päässyt kasvamaan tankissa. Kun kasvusto lähtee liikkeelle, se tukkii polttoainesuodattimen, eikä moottori enää saa polttoainetta. Tämä voi johtaa vesillä jopa vaarallisiin tilanteisiin.

Ilmiö ei ole uusi. Polttoainetankkeihin kerääntyy aina hieman vettä esimerkiksi tiivistymisen vuoksi. Jos polttoainetta säilytetään pitkään ja lämpötila tankissa on riittävän korkea, vesikerroksessa tai veden ja polttoaineen rajapinnassa voi alkaa kasvaa mikrobeja.

Aiemmin tällaiset ongelmat olivat kuitenkin harvinaisia. Miksi ne ovat viime vuosina yleistyneet?

Ongelmien pahentaja: huonolaatuinen biodiesel

Ongelmien yleistymisen syyksi epäillään ensimmäisen sukupolven FAME-biodieseliä, jota sekoitetaan joihinkin dieselpolttoaineisiin.

”FAME-tyyppinen biodiesel kerää itseensä tavallista enemmän vettä. Lisäksi se on luonnostaan biohajoavaa ja parempaa ruokaa pieneliöille kuin hiilivetytyyppinen polttoaine”, selittää Nesteen pääasiantuntija Seppo Mikkonen. ”Olosuhteet bakteerien kasvulle voivat siis olla otollisemmat.”

Tilanteeseen voi vaikuttaa myös FAMEn tavallista dieseliä heikompi hapettumisen sietokyky. Sen johdosta pitkäaikainen varastointi voi tuottaa epäpuhtauksia polttoaineeseen.

”Tavallinenkin diesel voi kärsiä bakteereista, mutta riski on pieni. Ongelmiin törmättiin aiemmin lähinnä tilanteissa, joissa diesel-ajoneuvoa käytettiin hyvin harvoin”, Mikkonen toteaa.

Miten veneilijät voivat poistaa ja ennaltaehkäistä mikrobikasvuston ongelmaa?

5 tapaa estää ongelmia

  1. Vaadi polttoaineelta laatua. Tehokkaimpia tapoja estää ongelmia on käyttää dieselpolttoainetta, jossa ei ole käytetty FAME-biodieseliä. ”Kuluttajan kannattaa vaatia polttoaineelta laatua”, sanoo Seppo Mikkonen. Nesteen polttoaineissa ei ole FAMEa. Nesteen dieselien biokomponentti on Neste uusiutuva diesel, joka vastaa laadultaan parhaita fossiilisia dieseleitä.
  2. Huolehdi veden poistamisesta. Polttoainetankkiin tiivistyy aina hieman vettä ja sitä saattaa päästä sisään myös tankkauksen yhteydessä. Vedenerottimet ja polttoainesuodattimet on siis tärkeää pitää kunnossa ja puhtaina. Polttoainetankin pohjalle ja suodattimiin kerääntyvä vesi kannattaa poistaa.
  3. Käytä mikrobinestoa harkiten. Markkinoilla on mikrobien kasvua estäviä aineita, joita voi laittaa polttoainetankkiin esimerkiksi ennen talvisäilytyskauden alkua. Mikrobinestoa ei kuitenkaan kannata käyttää koko ajan, sillä se voi menettää tehonsa jatkuvassa käytössä.
  4. Jos mikrobikasvustoa ilmenee, puhdista tankki ja polttoainejärjestelmä. Jos havaitset polttoainesäiliössä mikrobikasvustoa, polttoainesäiliö täytyy puhdistaa ja suodattimet vaihtaa. Vasta tämän jälkeen kannattaa harkita mikrobinestoaineen käyttöä yhtenä kertakuurina.
  5. Ota mukaan ylimääräinen polttoainesuodatin. Veneessä kannattaa säilyttää varalla ylimääräistä polttoainesuodatinta. Jos suodatin tukkeutuu mikrobikasvuston vuoksi, varasuodattimen avulla voi päästä satamaan.