17 Lokakuu 2012

Euroopan komission biopolttoainelainsäädännön uudistusehdotus tukee Neste Oilin jatkuvia panostuksia raaka-ainepohjan laajentamiseksi

Neste Oil Oyj
Lehdistötiedote
17.10.2012 klo 16.00

Euroopan komission biopolttoainelainsäädännön uudistusehdotus tukee Neste Oilin jatkuvia panostuksia raaka-ainepohjan laajentamiseksi

Euroopan komissio on tänään julkistanut tietoja biopolttoainelainsäädännön uudistuksia koskevasta ehdotuksestaan. Komission ehdotuksen mukaan uusiutuvan energian direktiiviin sisältyvä EU-tason biovelvoite tulee säilymään nykyisellä tasolla: vuonna 2020 liikenteen polttoaineiden energiasisällöstä 10 % tulee olla peräisin uusiutuvista lähteistä. Neste Oil pitää ehdotusta kokonaisuudessaan tasapainoisena ja biovelvoitteen säilyttämistä selkeänä tukena vastuullisesti tuotetuille biopolttoaineille, jotka ovat tehokkain saatavilla oleva keino vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi se turvaa sekä olemassa olevia investointeja että työpaikkoja.

EU:n 10 prosentin liikenteen biopolttoainevelvoite vuodelle 2020 jaettaisiin ehdotuksen mukaan kahteen osaan siten, että ruuaksi kelpaavista viljelykasveista tuotettujen biopolttoaineiden osuus liikenteen polttoaineiden kokonaiskulutuksesta rajattaisiin viiteen prosenttiin vuonna 2020. Loppuosa tavoitteesta tulisi täyttää jätteistä, tähteistä tai kokonaan uusista raaka-aineista valmistetuilla biopolttoaineilla.

Neste Oilin NExBTL-teknologia mahdollistaa raaka-aineiden monipuolisen käytön yhtiön korkealaatuisen uusiutuvan polttoaineen valmistuksessa. Yhtiö on viime vuosina laajentanut raaka-ainevalikoimaansa, lisännyt jätteiden ja tähteiden käyttöä sekä panostanut uusien raaka-aineiden tutkimukseen ja kehitykseen. Vuonna 2011 41 % Neste Oilin käyttämistä uusiutuvista raaka-aineista oli jätteitä ja tähteitä. Komission ehdotus on linjassa Neste Oilin raaka-ainevalikoiman jatkuvaan monipuolistamiseen tähtäävän strategian kanssa.  Yhtiön monipuolinen raaka-ainepohja on Neste Oilille kilpailuetu suhteessa niihin perinteisten biopolttoaineiden valmistajiin, joiden raaka-ainepohja koostuu pääosin ruuaksi kelpaavista viljelykasveista.

Neste Oil pitää ruokakasvien käytölle asetettua 5 % kattoa tehokkaana ja riittävänä keinona biopolttoaineiden epäsuorien maankäytön muutosten (ILUC) aiheuttamien riskien hallitsemiseksi. Tämän katon myötä ruokakasvien kysyntä biopolttoaineita varten säilyy jokseenkin nykytasolla.

Neste Oilin näkemyksen mukaan komission ehdotukseen sisältyvien valikoitujen raaka-aineiden kaksin- tai nelinkertainen laskeminen biovelvoitteen täyttämiseksi heikentää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävien tavoitteiden saavuttamista. Moninkertainen laskenta vähentää jätteiden ja tähteiden absoluuttista käyttöä biopolttoaineteollisuudessa, vaikka nimenomaan jätteiden ja tähteiden mahdollisimman laajamittaisella käytöllä saavutettaisiin suurimmat säästöt biopolttoaineiden koko elinkaaren mittaisissa kasvihuonekaasupäästöissä. Lisäksi nimenomaan tähderaaka-aineiden osalta komission esitystä tulisi edelleen selkeyttää.

Pääomavaltainen teollisuus kuten biopolttoainesektori tarvitsee ennakoitavan ja stabiilin lainsäädännön, joka edistää EU:n sisämarkkinoiden ja vapaakaupan toteutumista. EU-tason tavoitteiden asettaminen vuoden 2020 jälkeiselle ajalle sekä uusiutuvien raaka-aineiden hyväksyttävyyden vielä selkeämpi harmonisointi EU-tasolla tukisivat biopolttoaineiden sisämarkkinoiden ja vapaakaupan toteutumista entisestään.

Neste Oil Oyj

Osmo Kammonen
Viestintä-, markkinointi- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

Lisätietoja: 
Kaisa Hietala, johtaja, Uusiutuvat polttoaineet, puh. 050 458 4128
Ilkka Räsänen, yhteiskuntasuhdejohtaja, puh. 050 458 5123

Euroopan komission tiedote ehdotuksesta englanniksi: http://europa.eu/rapid/press-release_IP-12-1112_en.htm?locale=en

Neste Oil lyhyesti
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 15,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi useana vuonna peräkkäin päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yrityksistä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi