Johdon palkitsemisperiaatteet

Nesteen hallitus päättää yhtiön johdon ja avainhenkilöiden palkitsemisesta ja kannustimista hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan esityksen perusteella. Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee yhtiön asiantuntijoiden avustuksella hallitukselle ehdotuksen johdon palkankorotuksista, erilaisista palkitsemisen elementeistä, suoritustavoitteista sekä ehdottaa tarvittaessa muutoksia palkitsemisperiaatteisiin. Apunaan valiokunta käyttää erilaisia ulkopuolisia palkitsemisvertailuja ja tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita. Johdon palkitsemista käsitellään hallituksessa kerran vuodessa sekä tarvittaessa vuoden aikana. Palkitsemisperiaatteet käydään läpi perusteellisesti valiokunnassa kerran kahdessa vuodessa, jollei tarpeita useampaan käsittelyyn ilmene.

Periaatteet ohjaavat toimintaamme

Vuoden aikana hallitus vahvisti valiokunnan suosituksen pohjalta suorituskykyyn ja palkitsemiseen liittyvät periaatteet, jotka otettiin käyttöön vuoden 2014 alusta.
Periaatteet ovat koko konsernin palkitsemisohjelmien taustalla, ja ne perustuvat oikeudenmukaisuuteen ja hyvästä suorituksesta maksamiseen.

Tavoitteenamme on tunnistaa ja palkita konsernin strategisten tavoitteiden saavuttamista ja liiketoiminnan pitkäaikaista kestävää kehitystä tukevat hyvät suoritukset ja vastuullinen toiminta. Konsernimme palkitsemisfilosofia perustuu seuraaviin neljään periaatteeseen:

  1. Strategiamme toteuttamisen varmistaminen – Tavoitteenamme on viitoittaa selkeästi tietä eteenpäin toteuttamalla konsernin strategiaa ja asettamalla yhteiset liiketoimintatavoitteet.
  2. Suorituskyvyn ja arvojen mukaisen toiminnan varmistaminen – Tavoitteenamme on parantaa yksilöiden, tiimien ja liiketoiminnan tuloksia palkitsemalla hyvistä suorituksista, kehityksestä ja arvojen mukaisesta toiminnasta.
  3. Yksilöiden ja tiimien vastuunoton korostaminen – Suosimme selkeitä tavoitteita ja keskittymistä jatkuvaan suoritusten parantamiseen. Toteutamme tämän käymällä jatkuvaa keskustelua henkilöstömme kanssa ja ottamalla huomioon heidän palautteensa.
  4. Oikeudenmukaisuus ja läpinäkyvyys – Hoidamme suorituskyky- ja palkitsemisprosessit eettisesti ja johdonmukaisesti. Tätä tukee selkeä viestintä.

Konsernin johtoryhmän ja johdon palkitsemisperiaatteet

Hallitus ottaa henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan valmistelun pohjalta johtoryhmän ja johdon palkkioita määrittäessään huomioon seuraavat tavoitteet:

  • Palkkioiden tulee olla riittävän suuria houkuttelemaan ja pitämään palveluksessamme johdon henkilöitä, joilla on strategisten tavoitteidemme saavuttamiseen tarvittavaa osaamista ja kokemusta, mutta samalla taloudellisesti järkeviä yhtiön kannalta, jottei yhtiön kilpailukykyinen kustannusrakenne vaarannu.
  • Tehokas toiminta maailmanlaajuisessa ympäristössä edellyttää, että palkkiot ovat oikeudenmukaiset ja kilpailukykyiset niillä kansainvälisillä markkinoilla, joilla yhtiö toimii. Peruspalkkojen ja muiden palkanosien tulee perustua paikallisiin markkinoihin, ja niiden tulee olla riittävät houkuttelemaan palvelukseemme tärkeää johtamisosaamista.
  • Palkitsemisessa tulee ottaa huomioon asianmukainen palkkioiden kiinteiden ja työsuoritukseen perustuvien osien suhde, joka tukee lyhyt- ja pitkäaikaisen suorituskyvyn parantamista sekä joustavan kulurakenteen ylläpitoa ja joka auttaa välttämään kannustamista liialliseen riskinottoon.
  • Palkitsemisen tulee myös ohjata ja kannustaa haastavien strategisten, operatiivisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen.
  • Johdon edun tulee sopia yhteen konsernin sekä sen laajan kotimaisen että kansainvälisen sidosryhmän kanssa.
  • Johdon palkitsemiskäytännön tulee noudattaa Nesteen henkilöstön maailmanlaajuisesti voimassa olevia yleisiä palkkausperiaatteita.
  • Neste pyrkii aina kohtelemaan johtoaan ja organisaationsa henkilöitä tasavertaisesti ja puolueettomasti sukupuoleen, syntyperään, ikään, uskontoon, poliittiseen kantaan ja muihin vastaaviin seikkoihin katsomatta.

Palkkiot määritetään yhden yli -periaatteella, jossa kunkin henkilön palkkion hyväksyy esimiehen esimies. Kukaan ei voi päättää omiin palkkioihinsa liittyvistä asioista.