Suoritusjohtamisprosessi

Suoritusjohtamisprosessilla on tärkeä tehtävä konsernin strategisten tavoitteiden saavuttamisessa ja suorituskulttuurin vahvistamisessa. Neste on siirtynyt kehittämään suoritusjohtamista kohti ketterämpää, päivittäistä toimintaa tukevaa mallia.

Suoritusjohtaminen on päivittäisjohtamista, jonka avulla yksilöt, tiimit ja yhtiö voivat saavuttaa valitut strategiset tavoitteensa ja kehittää organisaation kyvykkyyttä. Sen avulla varmistetaan, että kaikki tietävät yhtiön arvot ja tavoitteet, omat lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteensa sekä sen, mitä osaamista tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi.

Yksilön ja tiimien tavoitteet perustuvat Nesteen strategiaan ja toimintatapaan. Työhyvinvoinnin ja hyvän suoritusjohtamisen välillä on selvä yhteys.

Nesteen suoritusjohtamisen keskeisenä lähtökohtana on

• asettaa haastavia tavoitteita ja seurata niiden toteutumista
• tukea tavoitteiden saavuttamisessa ajantasaisen palautteen avulla
• arvioida saavutettuja tuloksia
• kehittää toimintatapoja ja ottaa vastuuta oman osaamisen kehittämisestä
• käydä henkilökohtaiset kehityskeskustelut ja päivittäistä työtä tukevia keskusteluja