9 Maaliskuu 2017

Neste MY uusiutuvalla dieselillä vähennettiin kasvihuonekaasupäästöjä huimat 6,7 miljoonaa tonnia vuonna 2016

Neste Oyj
Lehdistötiedote
9.3.2017 klo 10

Neste MY uusiutuvalla dieselillä vähennettiin kasvihuonekaasupäästöjä huimat 6,7 miljoonaa tonnia vuonna 2016

001 Neste My D launch 9.1.2017.jpg

Neste on maailman johtava uusiutuvaa dieseliä jätteistä ja tähteistä jalostava yhtiö. Sen uusiutuvista raaka-aineista jalostettu diesel auttoi käyttäjiään korvaamaan perinteistä dieseliä ja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vuonna 2016 yhteensä peräti 6,7 miljoonalla tonnilla, mikä ylittää reilusti  Suomen koko henkilöautoliikenteen vuosittaiset päästöt. 

"Neste MY uusiutuvalla dieselillä kuka tahansa ympäristötietoinen dieselauton kuljettaja voi vähentää omasta liikkumisestaan aiheutuvia ilmastopäästöjä saman tien, ilman autoon  liittyviä investointeja tai muutoksia. Polttoaine soveltuu kaikkiin dieselillä kulkeviin henkilöautoihin sekä raskaan liikenteen käyttöön esimerkiksi busseissa, jäteautoissa, hälytysajoneuvoissa ja kuorma-autoissa", kertoo Panu Kopra, Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen johtaja.

"Yrityksistä muun muassa Google ja UPS Yhdysvalloissa sekä DB Schenker ja Lassila & Tikanoja Suomessa ovat päättäneet pienentää hiilijalanjälkeään Neste MY uusiutuvan dieselin avulla. Myös suomalaiset kuluttajat ovat ottaneet tuotteen innokkaasti vastaan", Kopra lisää.

Neste MY uusiutuvan dieselin lähipäästöt ovat perinteistä dieseliä pienemmät. Polttoaineen käytön hyödyt konkretisoituvatkin erityisesti käyttötilanteissa tai -kohteissa, joissa ihmiset altistuvat dieselajoneuvojen tai -koneiden lähipäästöille, kuten pienhiukkasille ja typenoksideille. Nesteen uusiutuvalla dieselillä on vähennetty päästöjä esimerkiksi kaupunkiliikenteessä Kaliforniassa, Hampurin kansainvälisellä lentokentällä sekä erilaisissa tapahtumissa, kuten Flow Festivalissa ja Weekend Festivalissa Suomessa sekä vuoden 2016 Super Bowlissa Yhdysvalloissa.

Neste My uusiutuvaa dieseliä on tarjolla kuluttajille valituilla Neste-asemilla pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa sekä raskaalle liikenteelle Etelä-Suomen pääväylien varrella.

Neste Oyj

Kaisa Lipponen
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Sam Holmberg, johtaja, Marketing & Services Suomi, Neste, puh. 050 458 4078

Nesteen uusiutuvista tuotteista lyhyesti

Neste kasvatti uusiutuvien tuotteidensa vuosittaista jalostuskapasiteettia vuoden 2016 aikana 2,4 miljoonasta tonnista 2,6 miljoonaan tonniin. Samalla yhtiö kasvatti jätteiden ja tähteiden osuutta lähes 80 prosenttiin kaikista uusiutuvien tuotteiden jalostuksessa käytetyistä raaka-aineista. Jätteistä ja tähteistä jalostetulla uusiutuvalla dieselillä voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia perinteisen raakaöljypohjaisen dieselin käyttöön verrattuna. Yhtiön tavoitteena on leikata kasvihuonekaasupäästöjä kuluvan vuoden aikana yhteensä 7 miljoonalla tonnilla sen jalostamilla uusiutuvilla polttoaineilla.

Lue myös:
Ovatko dieselautot lähipäästöiltään niin huonoja kuin väitetään?
Mitä eroa on uusiutuvalla dieselillä ja perinteisellä biodieselillä?

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa, ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com