14 Syyskuu 2012

Neste Oil jatkaa nuorisokiekkoilun tukemista - yhteistyö Blues Hockeyn kanssa jatkuu

Neste Oil Oyj
Uutinen
14.9.2012

Neste Oil jatkaa nuorisokiekkoilun tukemista - yhteistyö Blues Hockeyn kanssa jatkuu

Neste Oil ja Blues Hockey ovat solmineet uuden sponsorointisopimuksen kaudelle 2012–2013. Neste Oil on toiminut Bluesin SM-liigajoukkueen pääsponsorina jo useita vuosia. Viime vuodesta alkaen yhtiö on tukenut erityisesti joukkueen kasvattajaseuroissa tehtävää juniorityötä, johon ohjataan sponsorointisummasta yhteensä 15 000 euroa.

”Haluamme tukea Bluesin tekemää arvokasta juniorityötä ja olla mukana tarjoamassa nuorille mahdollisuuksia iloita liikkumisesta. Tämän syksyn julkinen keskustelu jääkiekon väkivaltaisuudesta ja arvomaailmasta on tehnyt entistä tärkeämmäksi sen, että tukemassamme joukkueessa juniorityö pohjautuu terveisiin arvoihin. Vastustajan kunnioittaminen on yksi niistä”, sanoo Neste Oilin markkinointijohtaja Sirpa Tuomi.

Juniorityön tukemiseen kuuluu myös jokaisen Bluesin kotiottelun erätauolla järjestettävä Neste Oil Challenge -ottelu, jossa Bluesin juniorit pääsevät pelaamaan oikean liigayleisön edessä.
Espoon Bluesin toiminnassa korostuu paikallisen jääkiekon kehitystyön tärkeys. Joukkueen liigaringissä on paljon pelaajia, jotka ovat edustaneet Bluesin kasvattajaseuroja tai pelanneet Bluesin joukkueissa junioreiden SM-sarjoissa. ”Pyrimme nostamaan nuoria pelaajia liigaryhmäämme ja antamaan heille mahdollisuudennäyttöihin myös edustusjoukkueessa”, kertoo Blues-liigajoukkueen toimitusjohtaja Petri Pusa.

Keskinäisen sponsorointisopimuksensa lisäksi Neste Oil ja Blues tekevät yhteistyötä Lastenklinikoiden Kummit ry:n kanssa. Neste Oil lahjoittaa jokaisesta Bluesin kotiottelussaan tekemästä maalista 100 euroa Lastenklinikoiden Kummeille. Kolmikantayhteistyöllä kerätyt varat lahjoitetaan Espoossa sijaitsevalle Jorvin lastensairaalalle. Paikallisten tukijoiden yhteistyön ansiosta sairaalalle on pystytty hankkimaan esimerkiksi uutta laitteistoa.

Espoon Blues pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa perjantaina 14.9.2012.

 

 
Neste Oil Challenge -otteluissa juniorikiekkoilijat pääsevät pelaamaan oikean
liigayleisön edessä.
Kuva: Blues