16 Marraskuu 2017

Uudet ihmisoikeusperiaatteet vahvistavat Nesteen sitoumusta

Neste Oyj
Uutinen
16.11.2017

Uudet ihmisoikeusperiaatteet vahvistavat Nesteen sitoumusta

_MG_0886.jpg

Neste on julkaissut uudet ihmisoikeusperiaatteensa verkkosivuillaan. Periaatteet määrittelevät, miten noudatamme parhaita käytäntöjä ja eettisiä toimintatapoja kriittisen tärkeissä ihmisoikeuskysymyksissä. Näitä ovat muun muassa oikeudenmukainen työllistäminen, työntekijöiden terveys ja turvallisuus, tasa-arvo ja syrjimättömyys, lasten ja nuorten työntekijöiden oikeudet, pakkotyön kielto, oikeudenmukainen kohtelu ja oikeussuojakeinot sekä liiketoiminnan rooli yhteiskunnan sosiaalisessa ja taloudellisessa kehityksessä.

Nesteen johtoryhmä hyväksyi seitsemän perusperiaatetta joulukuussa 2016, minkä jälkeen ihmisoikeusperiaatteiden täydentäminen yksityiskohtaisemmiksi on jatkunut. Prosessi on sisältänyt konsultaatiokierroksia sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa, ja se saatiin päätökseen kesän lopussa. Uudet periaatteet astuivat voimaan elokuussa heti sen jälkeen, kun yhtiön toimitusjohtaja Matti Lievonen hyväksyi ne allekirjoituksellaan.

Ihmisoikeustyötämme ohjaavat kolme elementtiä 

Nesteen ihmisoikeusperiaatteet ovat yksi kolmesta elementistä, jotka määrittelevät, miten Neste yrityksenä kantaa vastuunsa ihmisoikeuksien toteutumisesta. Toinen näistä keskeisistä elementeistä on ihmisoikeussitoumuksemme, jonka julkaisimme joulukuussa 2015 YK:n yritysvastuuta ohjaavien periaatteiden mukaisesti (UN Guiding Principles for Business and Human Rights, UNGP). Päivitimme sitoumuksemme ihmisoikeusperiaatteiden täydentämisen yhteydessä.

Kolmas ihmisoikeustyötämme ohjaava elementti keskittyy siihen, mitä me periaatteillamme käytännössä teemme. Tämä käytännön työ pohjautuu ihmisoikeusarviointeihin (Human Rights Due Diligence), joiden avulla selvitämme, tunnistamme ja pyrimme hallitsemaan liiketoiminnastamme aiheutuvia ihmisoikeusvaikutuksia. Käytännön työhön sisältyy myös prosessi korjaaville toimenpiteille niitä tilanteita varten, joissa joko itse aiheuttaisimme tai olisimme muuten osana ihmisoikeuksien vaarantamista. Edellä mainittujen lisäksi keskitymme vastuullisiin toimintatapoihin hankinnoissa, koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen sekä sidosryhmien osallistamiseen.

Näiden kolmen pääelementin avulla sitoumuksemme ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sekä niiden vaarantamisesta aiheutuvien vaikutusten korjaamiseen ulottuu nyt oman toimintamme ulkopuolelle. Edellytämme samanlaista sitoutumista ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sekä korjaaviin toimenpiteisiin kaikilta liiketoimintakumppaneiltamme.

Uusien ihmisoikeusperiaatteidemme toimeenpano seuraaville puolelletoista vuodelle sisältää erilaisia toimenpiteitä sisäisen johtamisjärjestelmämme arvioimiseksi ja vahvistamiseksi. Tällä varmistamme, että me yhtiönä noudatamme omia periaatteitamme. Suunnittelemme koulutusohjelmia parantaaksemme ihmisoikeuksiin liittyvää tietoisuutta ja osaamista sekä sisäisesti että sidosryhmiemme keskuudessa. Jatkamme liiketoimintakumppaneidemme osallistamista ja kannustamme heitä laatimaan omat kehitysohjelmat yhteisille vaatimuksillemme kunnioittaa ihmisoikeuksia.

Näemme ihmisoikeustoimenpiteidemme liittyvän tiiviisti yhtiömme rooliin ilmastonmuutosta ehkäisevien uusiutuvien ratkaisujen kehittäjänä ja tuottajana.

Lisätietoja:

Johan Lunabba, vastuullisuusjohtaja, puh. 050 458 0795, johan.lunabba(@)neste.com
Yan Peng Ng, vastuullisuusasiantuntija, 050 458 4514, yanpeng.ng(@)neste.com

Neste nousi maailman vastuullisimpien yhtiöiden joukkoon CDP:n Climate-, Forests- ja Water -ohjelmissa
Neste mukana jo 11. kertaa Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä
Nesteen työ ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi palmuöljyn toimitusketjussa tähtää myös hyvien esimerkkien tarjoamiseen

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com