Jätteistä ja tähteistä dieseliä jo yli miljoonan auton tankkiin
Artikkeli
Muutama vuosikymmen sitten ajatus polttoaineen valmistamisesta jätteistä oli monien mielestä lähinnä tutkijoiden utopistista ja teoreettista haihattelua. Eihän sellainen olisi mahdollista. Se olisi liian hyvää ollakseen totta! Toisin kuitenkin kävi, sillä vuonna 2013 Neste Oil valmistaa jätteistä ja tähteistä noin miljoonan auton vuosittaista polttoaineen kulutusta vastaavan määrän uusiutuvaa NExBTL -dieseliä. Itse asiassa yhtiön Porvoossa sijaitsevalla jalostamolla on jo pitkään käytetty raaka-aineena ainoastaan jätteitä ja tähteitä. Kuinka ihmeessä utopiasta tehtiin todellisuutta?
Kilpailuetua joustavasta raaka-ainepohjasta
Kuten Rooma, ei myöskään valmius valmistaa polttoainetta jätteistä ja tähteistä syntynyt päivässä. Neste Oililla on jo vuosia tehty uutterasti töitä uusiutuvan raaka-ainepohjan laajentamiseksi. Raaka-ainepohjan laajentaminen koetaan Neste Oilissa niin tärkeäksi asiaksi, että se on nostettu yhdeksi yhtiön strategian kulmakivistä.
Tällä hetkellä Neste Oilin uusiutuvaa NExBTL -dieseliä voidaankin valmistaa jo yli kymmenestä eri raaka-aineesta. Se on suoritus, johon ei ole pystynyt vielä mikään muu biopolttoainetoimittaja. Nykyiseen raaka-ainevalikoimaan kuuluu muun muassa eläinrasvajäte, kalanjalostuksen rasvajäte, palmuöljy, rypsiöljy, jatrophaöljy ja camelinaöljy. Uusin tulokas yhtiön raaka-ainevalikoimassa on kesällä 2013 mukaan lisätty tekninen maissiöljy. Lisäksi yhtiö käytti onnistuneesti mäntyöljypikeä liikennepolttoainetuotannossa Naantalin jalostamollaan. Molemmat uudet raaka-aineet ovat ruuaksi kelpaamattomia jätteitä, joita syntyy etanolin ja mäntyöljyn tuotannossa.
"Oman kehitystyömme tuloksena syntyneen NExBTL-teknologian ansiosta voimme käyttää uusiutuvan dieselin tuotannossamme lähes mitä tahansa kasviöljyä tai jäterasvaa. Tämä on tarjonnut meille mahdollisuuden laajentaa raaka-ainevalikoimaamme esimerkiksi jätteisiin ja tähteisiin. Tällä hetkellä käyttämästämme raaka-aineesta noin puolet on jätteitä ja tähteitä. Tavoitteenamme on lisätä jätteiden ja tähteiden osuutta raaka-ainekäytöstämme entisestään", kertoo Neste Oilin Uusiutuvien polttoaineiden liiketoiminnasta vastaava johtaja Kaisa Hietala.
Biopolttoainemarkkinat eroavat fossiilisten polttoaineiden markkinoista muun muassa eri markkina-alueita ja raaka-aineita koskevien vaatimusten suhteen. Esimerkiksi kaikki Euroopassa uusiutuvan polttoaineen raaka-aineeksi hyväksytyt raaka-aineet eivät välttämättä olekaan hyväksyttyjä Yhdysvalloissa. Laajan raaka-ainepohjansa ansiosta Neste Oil pystyy täyttämään eri markkinoiden ja asiakkaiden vaatimukset.
Raaka-ainetutkimus jatkuu edelleen
Vaikka raaka-ainetutkimuksen saralla on jo saavutettu hienoja asioita, ei Neste Oililla ole aikomustakaan pysäyttää hyvin vauhtiin päässyttä junaa. Tällä hetkellä yhtiö tutkii mikrobiöljyn ja leväöljyn hyödyntämistä uusiutuvan dieselin tuotannossaan. Sekä mikrobiöljyn että leväöljyn on jo todettu soveltuvan NExBTL-dieselin tuotantoon, ja tutkimus keskittyykin tarkastelemaan mikrobi- ja leväöljyjen hyödyntämistä kaupallisessa mittakaavassa. Mikrobiöljyn tarjoamia mahdollisuuksia Neste Oil tutkii Porvoon jalostamolla sijaitsevalla koelaitoksellaan ja leväöljyn osalta yhtiö on mukana useissa tutkimushankkeissa, muun muassa Australiassa.

