15 Joulukuu 2009

Jarmo Suominen Neste Jacobsin toimitusjohtajaksi

Insinööri, tekn. yo Jarmo Suominen (50) on nimitetty Neste Jacobsin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään mahdollisimman pian mutta tarkka päivämäärä on vielä auki.

Jarmo Suominen siirtyy Neste Jacobsiin Pöyry Industry Oy:n Kemian Prosessiteollisuus -liiketoiminta-alueen johtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2007. Hän on toiminut aiemmin johtajana Pöyryn Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmässä vastaten projektinjohtopalveluista ja sitä ennen useissa vaativissa tehtävissä eri yhtiöissä sekä Suomessa että ulkomailla.

"Jarmo Suomisella on laaja-alaista liiketoimintaosaamista mukaan lukien 12 vuoden kokemus Lähi-idästä. Hänellä on siksi erinomaiset valmiudet toimia Neste Jacobsin johdossa ja toteuttaa yrityksen uutta strategiaa. Jarmo Suomisen vahva kansainvälinen tausta ja kokemus nimenomaan suunnittelu- ja projektitoiminnasta tarjoavat hyvät eväät menestykseen", sanoo Neste Oilin teknologia- ja strategiajohtaja Lars Peter Lindfors.

"Olen erittäin iloinen, että väliaikaisena toimitusjohtajana keväästä toimineen Tom Främlingin osaaminen on edelleen käytettävissämme. Hänen johdollaan on tehty paljon hyvää työtä, aloitettu tärkeä muutosprosessi ja otettu merkittäviä askelia kohti Neste Jacobsin päämäärää olla johtava suunnittelu-, teknologia- ja projektipalveluiden toimittaja."

Lars Peter Lindfors
Hallituksen jäsen, Neste Jacobs
Teknologia- ja strategiajohtaja, Neste Oil


Neste Jacobs on Pohjoismaiden merkittävin kemianteollisuuden suunnittelupalveluiden toimittaja. Neste Oil omistaa yrityksestä 60 % ja yhdysvaltalainen Jacobs Engineering Group 40 %. Neste Jacobs työllistää noin 700 henkilöä.