Taiteilijan lähikuva: Kukka-Maaria Juvonen

”Kaiken maailmassa tapahtuvan pahan keskeltä voi löytää toivon siemenen.”

“Koko tämä hanke on tuntunut alusta asti sellaiselta ”kerran elämässä” -jutulta.

Taiteen tekeminen on aina merkinnyt mulle paljon. Olen tehnyt sitä pienestä asti. Kun teen taidetta, vapaudun kaikesta muusta. Unohdan mitä ympärilläni tapahtuu, se vie mut pois arjesta ja koulusta.

Yleensä teen realistisia tai surrealistisia töitä. Tässä hankkeessa olen todella lähtenyt kokeilemaan, kohti tuntematonta. Abstrakti on ihan uusi juttu mulle. Tuskin ikinä olen tehnyt mitään näin abstraktia kuin nämä työt.

Ja valittu työväline on toki kaikille täysin uusi. Normaalisti en itse käytä maaleja edes normaalinkokoisella siveltimellä, vaan teen ennemmin digitaalista taidetta. Nuorempana piirsin paljonkin hiiltä ja kyniä käyttäen. Sitten sain tabletin syntymäpäivälahjaksi, ja se oli menoa. Mutta tämän hankkeen inspiroimana ajattelin ottaa taas oikeat maalit käyttöön, pitkästä aikaa.

Taiteen tekeminen on antanut mulle toivoa. Siinä ei tarvitse tehdä kaikkea sääntöjen mukaan. Kaikki voi olla sellaista, mitä sinä itse olet. Mulle on tärkeää, että tässä on teemana toivo, koska maailmassa tapahtuu just nyt tosi paljon – ilmasto muuttuu, kaikkialla on tosi paljon levottomuuksia. Mutta kaiken keskeltä voi löytyä toivoa, löytää jotain mikä toimii.

Tämä hanke on antanut mulle paljon inspiraatiota, toivoa ja selkeyttä siihen, että mä voin tehdä taidetta tulevaisuudessa ja auttaa samalla muita.

Projekti on tuntunut tosi suurelta. Siitä on tullut matkan varrella tosi tärkeä juttu itselle. Ja nyt huomaa, että se on tärkeää isommassakin kuvassa.

Kaikille, jotka ajattelevat, että mistään ei näe valoa, jossain on aina joku, joka välittää ja jolta tulee apua.”

Lue lisää: Zero Exclusion

Taidegalleria

Kukka-Maaria on vasta 16-vuotias, mutta näkee jo itsensä taiteilijana. Hän haluaa tehdä taidetta myös tulevaisuudessa. Kukka-Maaria tunnetaan lempinimellä Kukkis ja hän saa inspiraationsa ympäri maailmaa. Tämä on hänen ensimmäinen taidenäyttelynsä.


Osta maalaus

Kaikki Zero Exclusion -hankkeen maalaukset ovat myynnissä. Maalausten tulot menevät hyväntekeväisyyteen Hope ry:lle ja heidän työlleen nuorten syrjäytymistä vastaan. Voit tehdä tarjouksen maalauksesta alla olevalla lomakkeella. Taulun minimihinta on 1000 euroa. Tiedot maksun suorittamista ja maalauksen toimitusta varten saat sähköpostitse.



Tietosi:


Tarjoa hintaa:


Olemme ottaneet ensiaskeleet matkalla kohti hiilineutraalia tulevaisuutta, mutta määränpäätä on vaikea saavuttaa yksin. Yhdessä kumppaniemme kanssa tutkimme mahdollisuuksia ohjata maailmaa kohti parempaa tulevaisuutta.