19 Huhtikuu 2012

Kansainvälisen Millenium-teknologiapalkinnon finalistit valittu

Uutinen

Tekniikan Akatemia on julkistanut vuoden 2012 kansainvälisen Millenium-teknologiapalkinnon saajat. Kantasolututkimuksen pioneeri, professori Shinya Yamanaka ja avoimen lähdekoodin insinööri Linus Torvalds palkitaan huomattavista teknologisista innovaatioista alallaan.

Joka toinen vuosi jaettava Millennium-teknologiapalkinto on Suomen kunnianosoitus ihmisten elämänlaatua parantaville teknologisille innovaatioille. Palkinnon myöntää riippumaton säätiö Tekniikan Akatemia, joka on perustettu vuonna 2002 yhteistyössä suomalaisen elinkeinoelämän ja valtiollisten toimijoiden kanssa. Millennium-teknologiapalkinnon saajat valitsee säätiön hallitus kansainvälisen palkintolautakunnan suositusten pohjalta. Neste Oil on toiminut Millenium-palkinnon pääyhteistyökumppanina vuodesta 2006.

Vuonna 2012 palkintoina jaetaan yli miljoona euroa. Pääpalkinnon voittaja julkistetaan 13. kesäkuuta Helsingissä.

Lisätietoja palkinnon saajista ja heidän keksinnöistään

Linus Torvarldsin haastattelu Youtubessa

Shinya Yamanakan haastattelu Youtubessa