Kesätyö Neste Oilin pressana avarsi kemian tekniikkaa opiskelevan Mikon näkemystä kemianalasta
Artikkeli
Helmikuussa kemian tekniikkaa Aalto-yliopistossa opiskeleva Mikko Laine valittiin Neste Oilin vuoden 2012 Kesäpressaksi. Toukokuussa työnsä aloittaneen Kesäpressan toimenkuvaan kuului tutustua Neste Oilin toimintaan ja pohtia mahdollisuuksia kehittää yhtiötä. Kesän kuluessa Mikko raportoi kokemuksistaan muun muassa Kesäpressa 2012 -bloginsa ja Facebook-sivunsa kautta. Lisää Kesäpressa-kampanjasta voit lukea lehdistötiedotteestamme.
Neste Oililta jäivät mieleen hyvä yhteishenki ja työstään innostuneet ihmiset
”Kesä oli kokonaisuudessaan todella antoisa. Vaikka kesään sisältyikin erityisen unohtumattomia päiviä, jolloin pääsi esimerkiksi vierailemaan öljytankkerin öljysäiliössä, tutkimaan johtoryhmän kanssa öljyvahinkoa Kajaanissa tai vierailemaan Rotterdamin jalostamolla, niin kyllä parasta antia oli koko kesä avartavana kokonaisuutena”, Mikko summaa kesäänsä. ”Vaikka minun oli tarkoitus kehittää yhtiötä, niin taisin kuitenkin itse kasvaa tässä prosessissa huomattavasti yhtiötä enemmän”, hän lisää.
Mikko kertoo erityisesti Neste Oilin hyvän yhteishengen painuneen hänen mieleensä. ”Vaikka ihmiset eivät työskentele samalla osastolla tai ole työnsä puolesta tekemisissä toistensa kanssa, niin silti lounaspöydässä jutustellaan innokkaasti niitä näitä ja käytävillä moikkaillaan”.
Yhteishengen lisäksi Mikko korostaa Neste Oililla vallitsevaa innostavaa työnteon meininkiä. Työtä tehdään hänen mukaansa tehokkuudesta huolimatta hyvällä asenteella. ”Ihmiset ovat todella innoissaan työstään, ja kertovat siitä mielellään”, sanoo Mikko. Hän lisää useiden tapaamiensa ihmisten suhtautuvan työhönsä jopa voimakkaan intohimoisesti.
Aina löytyy jotakin kehitettävää
Yksi Neste Oilin Kesäpressan työnkuvaan sisältyvistä tehtävistä oli esittää kehitysehdotuksia, joiden avulla yhtiön toimintaa voitaisiin kehittää. Mikko kertoo kehityskohteiden löytämisen olleen ehdottomasti kesän vaikein tehtävä. ”Jo kesän aikana moni asia meni eteenpäin. Erityisesti arvonluontiohjelmat, joiden kautta yhtiön strategiaa toteutetaan, vievät uudistuksia eteenpäin. Muutamat mieleeni kesän aikana tulleet ideat olikin jo sisällytetty ja suunniteltu toteutettaviksi arvonluontiohjelmien kautta”, Mikko summaa.
Mikolla on takataskussaan kuitenkin yksi erittäin tärkeä viesti. ”Nesteoililaisten tulisi olla vielä ylpeämpiä siitä, mitä yhtiössä tehdään. Neste Oililla tehdään hienoja juttuja ja sitä sanomaa tulisi kertoa yhtiön ulkopuolelle entistä enemmän”, Mikko ohjeistaa.
Opiskelut kutsuvat, mutta henkinen kesäpressailu jatkuu
Syyskuussa Mikko suuntaa takaisin opiskelujensa pariin Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle. Mikko kertoo ehdottomasti suosittelevansa Neste Oilia työnantajana opiskelutovereilleen. ”Oman alani opiskelijoille Neste Oililla työskentely tarjoaa todella hyvän käsityksen koko alasta”. Kesätyön päättymisestä huolimatta Mikko ei kuitenkaan vielä aio luopua Kesäpressa-tittelistään, ainakaan henkisesti. ”Aion jatkaa henkistä kesäpressailua tutustumalla alaan lisää, ja katsoa sitten minne jalat työelämässä vievät”, Mikko valottaa tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Tutustu Kesäpressa-blogiin

Naantalin jalostamolla toimivaan omaan palokuntaan.

Rotterdamissa elokuussa.