17 Maaliskuu 2014

Kestävästi arjessa: Työkierto avartaa sekä mieltä että osaamista

Artikkeli

Työkierto eli työntekijän erilaisissa tehtävissä toimiminen on Neste Oilissa yksi merkittävistä henkilöstön kehittämisen ja sitouttamisen keinoista. Työkierrolla saadaan myös lisättyä työn mielekkyyttä ja tuotua vaihtelua pitkiinkin työuriin. Vuonna 2013 reilut 400 nesteoililaista vaihtoi työtehtäviään yhtiön sisällä. Neste Oilissa työurat ovat tyypillisesti pitkiä ja yhtiöstä löytyykin monia esimerkkejä monipuolisista ja värikkäistä urapoluista.

Tällä hetkellä Neste Oilin talouden Planning & Controlling -toiminnosta vastaavan Anssi Tammilehdon polku yhtiössä on mainio esimerkki osaamisen kehittämisestä työkierron keinoin.

"Kuten niin monet muutkin, olen tullut Neste Oilille kesätyöntekijänä. Sen jälkeen minulla on ollut mahdollisuus työskennellä kiinnostavissa hommissa sekä liiketoiminnassa että tukitoiminnoissa. Eri osastoilla työskentely on todella lisännyt näkemystäni yhtiön toimintojen sisäisistä liittymäpinnoista ja toiminnasta kokonaisuutena. Kun on työskennellyt eri yksiköissä, osaa paremmin haastaa totuttuja toimintatapoja ja kehittää kokonaisuuden kannalta parempia ratkaisuja", kertoo Anssi. "Koen, että työkierrosta on ehdottomasti hyötyä nykyisessä työtehtävässäni. Pystyn hyvin yhdistämään aiemmissa tehtävissä opittuja asioita", hän lisää.

Uusia näkökulmia ja kollegat tutuiksi

Työkiertoa voisi verrata matkustamiseen: kummatkin avartavat ja tuovat uusia näkökulmia asioihin. Anssin kulkiessa käytävällä usean vastaantulijan käsi nousee pystyyn.

"Eri osastoilla työskennellessä tutustuu laajasti ihmisiin ja oppii myös viestimään erilaisilla taustoilla varustettujen henkilöiden kanssa. Oppii, miten asioita kannattaa missäkin porukassa lähestyä. Olen huomannut, että haasteet ovat usein yhteisiä, mutta niitä katsotaan eri näkökulmista. Haasteiden ratkaisemisessa siis auttaa, jos hanskaa useamman kuin yhden näkökulman", Anssi toteaa.

Anssin kokemuksen mukaan Neste Oililla on työkiertoon kannustava kulttuuri. Yhtiön avoimet paikat pyritäänkin ensisijaisesti täyttämään sisäisesti. "Eihän sitä tiedä, millaisia mahdollisuuksia sitä itsellekin vielä avautuu", hän naurahtaa.