12 Huhtikuu 2016

Kiertotalouden edelläkävijä

Julkaistu Kiertotalous, Ilmastonmuutos, Uusiutuvat ratkaisut
Jätteet ja tähteet, Kasvihuonekaasu

Raw materials, Neste

Neste on nyt maailman johtava jätteistä ja tähteistä uusiutuvia polttoaineita valmistava yhtiö. Tähän asemaan pääsemiseksi on vaadittu vuosikymmenen verran tutkimustyötä ja tuotekehitystä.

Nesteen T&K-päällikkö Markku Patajoki liittyi mukaan raaka-ainetutkimukseen ja uusiutuvien polttoaineiden raaka-ainepohjan laajentamiseen tähtäävään hankkeeseen vuonna 2006.

Markku Patajoki, Neste
"Alussa käytimme jätteistä ja tähteistä lähinnä eläinrasvaa sekä kasviöljyjä, mutta käynnistimme jo silloin tutkimuksen muun muassa käytettyjen paistorasvojen, leväöljyjen ja mikrobien hyödyntämiseksi.”
Markku Patajoki, T&K-päällikkö, Neste

”Samalla kun teimme vasta ensimmäisiä investointipäätöksiä uusiutuvan dieselin tuotantoon täällä Porvoossa, aloimme jo selvittää mahdollisuuksia raaka-ainepohjan laajentamiseksi. Alussa käytimme jätteistä ja tähteistä lähinnä eläinrasvaa sekä kasviöljyjä, mutta käynnistimme jo silloin tutkimuksen muun muassa käytettyjen paistorasvojen, leväöljyjen ja mikrobien hyödyntämiseksi”, Patajoki kertoo.

Hänen mukaansa keskeinen edistysaskel uudenlaisten raaka-ainelähteiden hyödyntämisessä on ollut Nesteen kehittämä raaka-aineen esikäsittelyteknologia. Uusiutuvan polttoaineen jalostuksen korkeassa paineessa ja lämpötilassa tapahtuva katalyyttinen prosessi vaatii mahdollisimman puhdasta raaka-ainetta.

”Rasvaa sisältävissä jätteissä ja tähteissä on tyypillisesti paljon epäpuhtauksia, jotka pitää poistaa esikäsittelyssä ennen kuin raaka-aine menee jalostusprosessiin. Olemme edistyneet huomattavasti raaka-aineen puhdistusteknologian kehittämisessä. Sen myötä olemme pystyneet laajentamaan myös jalostusprosessiimme soveltuvien raaka-aineiden valikoimaa käytännössä mihin tahansa rasvapitoisiin lähteisiin.”

Vuonna 2015 jätteiden ja tähteiden osuus Nesteen tuottaman uusiutuvan dieselin raaka-aineista oli jo lähes 70 prosenttia. Jatkossa yksi Nesteen tutkimustyön keskeisimpiä tavoitteita on pystyä hyödyntämään entistäkin huonompilaatuisempia rasvapohjaisia jätteitä.

Kymmeniä raaka-aineita pienistä puroista

Nesteen uusiutuvien polttoaineiden valmistuksessa käyttämä jätteiden ja tähteiden määrä nousi viime vuonna jo lähes kahteen miljoonaan tonniin. Niistä valmistettiin liki kaksi miljardia litraa uusiutuvaa dieseliä, mikä riittäisi sellaisenaan käytettynä 2,1 miljoonan henkilöauton polttoaineeksi vuoden ajan. Jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin käytöllä on mahdollista vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia verrattuna fossiiliseen dieseliin.

Patajoen mukaan Nesteen uusiutuvien tuotteiden valmistukseen soveltuvia jätteitä ja tähteitä ovat tällä hetkellä eläinrasvajätteet, käytetyt paistorasvat, kasviöljypuristamoiden jäteöljyt ja esimerkiksi syötäväksi kelpaamaton, ns. tekninen maissiöljy, joka syntyy etanolituotannon sivuvirtana. Kaikkiaan tutkinnassa on kuitenkin tälläkin hetkellä vähintään 30 erilaista raaka-ainetta.

”Leväöljy on mielenkiintoinen raaka-aine, jonka käyttöönotto kaupallisen mittakaavan polttoainejalostuksessa vaatii vielä kehitystyötä. Tutkimme myös metsähakkuutähteiden käyttöä ja tavoitteenamme on löytää kustannustehokas ja kannattava tapa valmistaa niistä polttoainetta”, Patajoki kertoo.

Koska eläinperäistä rasvaa voi tulla lukuisista erilaisista lähteistä, pitää niistäkin jokaisen soveltuvuus tutkia erikseen. On myös varmistettava, onko raaka-aine jatkossakin tietystä lähteestä samantyyppistä vai onko sen laadussa esimerkiksi vaihtelua vuodenaikojen mukaan.

Kun jätteet ja tähteet kerätään käytännössä lukuisista pienistä virroista, on myös logististen kysymysten ratkaisu ollut olennaista heti alusta lähtien.

”Osa raaka-aineista menee lainsäädännön määräämänä keräyspisteisiin, joista pystymme ottamaan ne talteen, kun taas monille muille lähteille pääsemiseksi meillä pitää olla suorat kontaktit jätteitä ja tähteitä tuottaviin yrityksiin.”

Vastaus globaaleihin virtauksiin

Nesteellä kaikkiaan 5 000 työntekijästä peräti 1 300 työskentelee tutkimuksen, kehityksen ja suunnittelun parissa. Jätteiden ja tähteiden hyödyntämisen osalta tehdään yhteistyötä myös useiden tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa maailmanlaajuisesti.

”Jotta säilytämme johtavan asemamme uusiutuvien polttoaineiden valmistajana, pitää oman tutkimus- ja kehitystyömme olla innovatiivista ja meidän tulee huolehtia siitä, että ymmärrämme mihin suuntaan maailma on menossa. Tutkimustyömme pitää olla sellaista, että sen lopputulos vastaa myös aidosti asiakkaiden tarpeeseen”, Patajoki muistuttaa.

Hän näkee tulevaisuudessa huomattavasti potentiaalia biopohjaisille tuotteille.

”Kiertotalouden merkitys ja tarve jätteiden määrän vähentämiseksi varmastikin vain lisääntyy globaalilla tasolla. Hyödyntämällä jätteet raaka-aineena vastaamme selkeästi megatrendiin. Tulevaisuuden suunta tietenkin riippuu myös pitkälti siitä, miten liikennepolttonesteiden trendit kehittyvät, ja miten lainsäädäntö ja viranomaiset suhtautuvat vaihtoehtoisiin ratkaisuihin.”