Uusiutuvat ratkaisut
27.08.2020

Ilmastokriisi ratkaistaan yhdessä - kaikkia keinoja tarvitaan myös liikenteessä

Lars Peter Lindfors
Innovaatiojohtaja, Neste

 

Ilmastonmuutos vaatii välittömiä konkreettisia toimia, ja sen hidastamiseen tarvitaan kaikki mahdolliset kestävät keinot. Öljyntarve on maailmanlaajuisesti 4,5 miljardia tonnia vuodessa, noin puolitoista kertaa Näsijärven vesimäärä, ja tarve kasvaa koko ajan vaikka uusiutuvan energian kehityksen eteen on tehty jo paljon.

Liikenteessä raakaöljyn vähentämiseksi on kehitetty energiatehokkuutta, moottoreita, sähköautoja ja biopolttoaineita. Käyttöön on otettava kaikki mahdolliset keinot, jotta hiilidioksidipäästöt vähenevät merkittävästi. Tänään myyty auto on keskivertoauto vasta vuonna 2030, ja liikenteen sähköistäminen vie enemmän aikaa kuin ilmastonmuutos meille antaa. Nestemäisten biopolttoaineiden ja synteettisten polttoaineiden etu on se, että niitä voi käyttää heti jo nyt tien päällä olevissa autoissa. Nestemäisten biopolttoaineiden lisäksi liikenteen sähköistyminen on merkittävä ratkaisu kevyessä ja lyhyen matkan liikenteessä. Raskas ja pitkän matkan liikenne sekä lentoliikenne käyttävät neste- tai kaasumaisia polttoaineita myös tulevaisuudessa. 
 
Neste on maailman suurin jätteistä ja tähteistä valmistettavan uusiutuvan dieselin ja lentopolttoaineen tuottaja. Nesteellä kehitetään jatkuvasti uusia kestäviä ja globaalisti skaalautuvia raaka-aine- ja teknologiaratkaisuja liikennepolttoaineisiin sekä kemikaalien ja polymeerien tuotantoon. Kaikki ratkaisut vähentävät raakaöljyn käyttöä ja hillitsevät ilmastonmuutosta.

Toistaiseksi vaikeasti hyödynnettäviin raaka-aineisiin pohjautuvat uudet ratkaisut ja teknologiat ovat kaupallistettavissa viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Esimerkiksi maa- ja metsätalouden oljista tai metsätähteistä saatetaan tuottaa uusiutuvaa liikennepolttoainetta jo lähivuosina. Myös yhdyskuntajäte ja jätemuovit ovat mielenkiintoisia vaihtoehtoja, jotka voivat olla kaupallistettavissa nopeastikin. Aikajanalla kauempana mahdollisina raaka-ainelähteinä ovat levät sekä uusiutuva vety ja Power-to-X, jotka mahdollistavat uusiutuvien polttoaineiden ja kemikaalien valmistuksen hyödyntämällä raaka-aineina hiilidioksidia ja uusiutuvaa sähköä. 
 
Uusien ratkaisujen kehittäminen on haastavaa ja edellyttää uusien tutkimus- ja liiketoimintaekosysteemien perustamista kuin myös yhteistyökumppaneita. Yhdessä voimme kehittää koko toimialaa, vähentää päästöjä ja olla mukana ratkaisemassa ilmastokriisiä.

 

Tämä blogiteksti on julkaistu Business Finlandin sivuilla 25.8.2020.

 

Kirjoittanut
Lars Peter Lindfors
Innovaatiojohtaja, Neste