Yhtiökokous 2018

Nesteen varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Neste Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 5.4.2018 Helsingin Messukeskuksessa. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2017 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle vuodelta 2017.

Osinko 1,70 euroa osakkeelta

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen voitonjaosta, jonka mukaan vuodelta 2017 maksetaan osinkoa 1,70 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan kahdessa erässä.

Osingon ensimmäinen erä 0,85 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon ensimmäisen maksuerän täsmäytyspäivänä maanantaina 9.4.2018 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Ensimmäinen osinkoerä maksetaan maanantaina 16.4.2018.

Osingon toinen erä 0,85 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon toisen maksuerän täsmäytyspäivänä keskiviikkona 10.10.2018 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Toinen osinkoerä maksetaan keskiviikkona 17.10.2018.

Hallitus valtuutetaan tarvittaessa päättämään osingon toiselle maksuerälle uusi osingonmaksun täsmäytyspäivä ja maksupäivä, mikäli Suomen arvo-osuusjärjestelmän säädökset tai säännöt muuttuvat, tai muutoin sitä edellyttävät.
 

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen valtuuttaa hallitus päättämään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta seuraavin ehdoin:

Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta yhdellä tai useammalla päätöksellä siten, että valtuutuksen nojalla luovutettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 1 000 000 kappaletta, mikä vastaa noin 0,39 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Yhtiöllä olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita, tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittaminen tai osakkeiden käyttäminen osana yhtiön kannustinjärjestelmää.

Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy.

Hallitus päättää muista osakeantiin liittyvistä ehdoista. Valtuutus on voimassa 30.6.2021 saakka.

Hallituksen kokoonpano

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin kahdeksan. Hallituksen jäseniksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti valittiin hallituksen nykyiset jäsenet Martina Flöel, Matti Kähkönen, Laura Raitio, Jean-Baptiste Renard, Willem Schoeber ja Marco Wirén sekä uusina jäseninä Elizabeth (Elly) Burghout ja Jari Rosendal.

Matti Kähkönen nimettiin hallituksen puheenjohtajaksi ja Laura Raitio varapuheenjohtajaksi. Hallituksen jäsenten esittelyt ovat luettavissa yhtiön verkkosivuilta.

Hallituksen vuosipalkkiot yhtiökokous päätti pitää ennallaan seuraavasti:

  • puheenjohtaja 66 000 euroa/vuosi
  • hallituksen varapuheenjohtaja 49 200 euroa/vuosi
  • jäsenet 35 400 euroa/vuosi

Vuosipalkkion lisäksi hallituksen ja sen valiokuntien kokouksiin osallistumisesta maksetaan hallituksen jäsenille kokouspalkkiota 600 euroa jäsenen kotimaassa pidetyltä kokoukselta ja 1 200 euroa muualla pidetyltä kokoukselta sekä korvataan yhtiön matkustussäännön mukaiset kulut. Kokouspalkkio puhelimen avulla pidetystä kokouksesta maksetaan jäsenen kotimaassa pidetyn kokouksen palkkion mukaisesti.

Tilintarkastajan valinta

Hallituksen esityksen mukaisesti yhtiön tilintarkastajaksi valittiin seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT Markku Katajisto. Tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Tilintarkastajalle suoritetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun perusteella.

Pöytäkirjan nähtäville pano

Varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Nesteen pääkonttorissa kahden viikon kuluttua.