9 Tammikuu 2015

Led-valot leikkaavat sähkölaskun puoleen


Led-tekniikka on erittäin pitkäikäistä. Katosten alavalojen arvioidaan kestävän jopa 20 vuotta.

Artikkeli

Neste Oililla on käynnissä iso urakka, joka tuo miljoonaluokan säästöjä sähkönkulutukseen. Asemien valaistuksessa ja mainosvaloissa siirrytään led-tekniikkaan. Hyödyt ovat hurjat, mutta uuteen tekniikkaan siirtyminen ei ole ollut lainkaan mutkatonta.

”Aluksi meille sanottiin, että tämä ei ole mahdollista”, naurahtaa Neste Oilin projektipäällikkö Yrjö Rautio.

Periksi ei kuitenkaan annettu, sillä harva projekti on näin kannattava ja hyödyllinen. Led-tekniikkaan siirtyminen voi laskea asemien valaistuksen sähkönkulutusta yli 70 prosentilla.

”Valaistus on asemien suurin sähkönkuluttaja. Kun perinteiset loisteputket vaihdetaan led-valoihin, koko aseman sähkölasku voi laskea noin puoleen”, kertoo Rautio.

”Jos vuosittainen sähkölasku oli aiemmin 7 000 euroa, on se jatkossa noin 3 500 euroa. Kun asemia on kuutisen sataa, tämä merkitsee melkoisia säästöjä.”

Tosiaan, säästöt lasketaan miljoonissa euroissa. Hyötyjä on muitakin. Tärkeä motiivi led-tekniikan käyttöön on ympäristönsuojelu. Sähkönkulutuksen leikkaaminen kun merkitsee myös päästöjen pienentymistä. Lisäksi led-valojen käyttöiät ovat paljon pidempiä kuin loisteputkissa, mikä näkyy huoltotarpeen vähenemisenä.

Tekniikka on nyt valmista

”Led-valojen käyttöä asemien valaistuksessa harkittiin Neste Oilissa jo muutamia vuosia sitten”, kertoo Rautio.

”Silloin kuitenkin arvioitiin, ettei tekniikan luotettavuus ole vielä riittävällä tasolla. Päätös osoittautui aivan oikeaksi. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseisten led-lamppujen kirkkaus heikkeni nopeasti, vain muutamassa vuodessa”

Nyt tilanne on toinen. Ledien kirkkaus, kestävyys ja laatu ovat parantuneet isoin harppauksin viime vuosina. Kun loisteputkien vaihtokierroksen aika lähestyi, Neste Oil päätti siirtyä uuteen tekniikkaan.

Käytännössä loisteputkien korvaaminen oli kuitenkin melkoinen haaste varsinkin mainosvalojen osalta.

”Alussa kuultiin kommentteja, että mainostauluista ei saada millään riittävän kirkkaita led-tekniikalla. Kun teimme ensimmäisiä kokeita, led-valotaulut olivatkin liian himmeitä.”

Testejä kuitenkin jatkettiin valaistusliikkeen kanssa. ”Vaihdoimme ensin mainostaulujen muovipleksimateriaalin. Sitten pleksien pintaan asennettiin uudet tarrakalvot, jotka on suunniteltu käytettäväksi ledien kanssa. Oman haasteensa aiheutti mainospylvään pisaramerkki, jonka värit on tehty silkkipainotekniikalla. Pisarassa päädyttiin käyttämään erivärisiä ledejä, jotta värisävy saatiin oikeaksi.”

Matkassa oli monia mutkia, mutta lopputulos onnistui erinomaisesti.

”Väripinnoista saatiin aivan yhtä kirkkaat kuin aiemmin, ja valopinnat ovat lisäksi tasaisemmat. Asemien valo on laadukasta ja värit puhtaita. Tämä on tärkeä asia brändikuvan kannalta. Haluamme, että meillä on kirkkaat ja tyylikkään näköiset asemat”, Rautio toteaa.

Jopa 12 asemaa viikossa

Neste Oil uudistaa alkuvaiheessa yhtiön omat asemat. Vuosien 2014–2016 aikana uudistetaan automaattiasemat, komissioliikenneasemien mittarikentät ja Truck-asemat.

Urakka on melkoinen, sillä asemien kaikkien valomainospintojen alta puretaan pois vanhat loisteputkivalaisimet. Tilalle asennetaan eräänlaiset ”led-matot”, joiden päällä on valoa levittävät linssit. Myös katoksen alavalot vaihdetaan led-tekniikkaan.

”Työtä tehdään kahdeksan valoasennusliikkeen voimin maanlaajuisesti. Parhaina viikkoina valmistuu 12 asemaa”, kertoo Rautio.

Jatkossa asemien valaistuksen ylläpito on aiempaa helpompaa, sillä led-valot ovat paljon pitkäikäisempiä kuin vanha tekniikka. Valomainosten ledien käyttöiäksi arvioidaan jopa yli kymmenen vuotta. Alavalot saattavat kestää jopa 20 vuotta.

Valaisimien vaihtaminen aiheuttaa paljon työtä ja kustannuksia, mutta sähkönsäästöt kuittaavat kulut noin neljässä vuodessa. Sen jälkeen valot alkavat tuoda merkittävää säästöä joka vuosi.