4 Kesäkuu 2014

Maailmanluokan valmentaja USA:sta taitoluistelijoiden apuna

Artikkeli

Olympiavoittajiakin valmentanut Rafael Arutyunyan korosti Suomen maajoukkueluistelijoille hyvän perustekniikan merkitystä.

Luistelijoita vilahtaa silmien edessä jatkuvana nauhana. Vauhti on kova. Muutaman minuutin lennokkaan menon jälkeen luistelijat ja heidän henkilökohtaiset valmentajansa jäävät kuuntelemaan kansainvälisen taitoluisteluliiton ISU:n ja Suomen Taitoluisteluliiton paikalle kutsumaa huippuvalmentajaa Rafael Arutyunyania.

Kyseessä on Suomen maajoukkueluistelijoiden leiri Vierumäellä. Kaksivuorokautisen leirin aikana luistelijat ovat jäällä kuusi parin tunnin jaksoa. Arutyunyan seuraa tarkkaan, onko luistelijoiden perustekniikka kunnossa. Hän tarkkailee muun muassa käsien asentoja, ojennusten pituuksia ja oikeaa terän käyttöä peruskäännöksissä.

”Monet asiat vaikuttavat perusopeilta, mutta haluan tähdentää, että liikkeiden perustekniikan hallinta on äärimmäisen tärkeää. Vain oikein tehtyjen liikkeiden pohjalle voi rakentaa vaikeampia kokonaisuuksia. Hyvä perustekniikka pienentää myös taitoluistelussa niin usein esiintyviä loukkaantumisia”, Arutyunyan tähdentää.

”Loukkaantumisriskiä pienentävät myös huolellinen lämmittely ja lihasten monipuolinen vahvistaminen ja liikkeiden toistot”, valmentaja muistuttaa.

Arutyunyania kannattaa kuunnella, sillä hänellä on monen vuosikymmenen valmentajakokemus. Armenialaislähtöinen valmentaja hankki perusvalmennusoppinsa Neuvostoliitossa maan luistelun loistoaikoina ja siirtyi sitten Yhdysvaltoihin, Kaliforniaan.

Arutyunyan on valmentautunut useampiakin olympia- ja MM-mitalisteja, kuten Michelle Kwania, Mao Asadaa ja Jeffrey Buttlea, sekä tänä vuonna Sotšissa seitsemänneksi sijoittunutta Ashley Wagneria.

Viime kevään maajoukkueleirin jälkeen valmennettaviin liittyi myös Kiira Korpi, joka valitettavasti loukkasi akillesjänteensä jo ennen viime kauden alkua. Kiira ei päässyt mukaan myöskään Vierumäen leirille.

Suomen edustajana tänä vuonna kansainvälisissä kilpailuissa mukana ollut Juulia Turkkila varoi leirillä keväällä loukkaantunutta nilkkaansa, joka esti muun muassa kolmoishyppyjen treenaamisen.

Mutta perusluistelua ja käännöksiä nilkka ei haitannut. Vauhti oli yhtä kova kuin muillakin, ja liikunnan ilo paistoi niin Julian kuin kaikkien muidenkin mukana olleiden 15 leiriläisen kasvoilta.

Neste Oil ja Suomen Taitoluisteluliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Neste Oil on mukana tukemassa nuorten luistelijalupausten turvallista tietä kohti menestystä. Tuki kohdistetaan erityisesti 10–15-vuotiaiden Suomen luistelumaajoukkueeseen kuuluvien urheilijoiden loukkaantumisia ennaltaehkäisevään työhön.