Näin Neste kehittää innovaatioita
Artikkeli
Innovaatiot ovat ratkaisevan tärkeitä Nesteen menestykselle. Niiden kehittämistä vauhditetaan innovaatiojärjestelmällä, joka on jo lunastanut lupauksiaan. Järjestelmässä syntyi esimerkiksi idea tuotteeseen, joka on lajissaan maailman paras.
Viitisen vuotta sitten Nesteellä aloitettiin mielenkiintoinen innovointiin liittyvä hanke. Sillä vastataan haasteeseen, joka on tuttu kaikenlaisille organisaatioille.
”Ihmisissä on valtavan paljon potentiaalia uuden kehittämiseen. Ideoista keskustellaan työn lomassa ja kahvipöydissä. Haaste on saada nämä oivallukset paperille ja tuotekehitysprojekteihin”, sanoo Nesteen innovaatiokoordinaattori Pirjo Kuuppo.
Kuten Kuupon tittelikin kertoo, Nesteellä halutaan panostaa innovaatiokulttuurin tehostamiseen. Kuuppo muistuttaa, että yhtiöllä on asiassa hyvä maine jo vuosikymmenten ajalta. Jalostusyhtiön on jatkuvasti kehitettävä uutta tekniikkaa ja huippuosaamista, sillä se ratkaisee yhtiön menestyksen.
Uuden kehittämistä halutaan kuitenkin vauhdittaa. Avuksi on otettu mielenkiintoinen innovaatiojärjestelmä.
”Jotta ideat eivät putoa mustaan aukkoon”
Innovaatioiden kehittämiseen tarkoitettu järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2010. Siihen kuuluu esimerkiksi ideointityökalu ja prosessi ideoiden käsittelyyn.
”Innovointiin tarkoitettu Orkidea-sovellus on käytössä periaatteessa kaikilla työntekijöillä”, kertoo Nesteen tutkimusjohtaja Petri Lehmus. ”Työntekijät voivat kutsua mukaan myös työtovereitaan ja kehittää uutta yhdessä.”
Uudet ideat pidetään aluksi järjestelmässä jalostettavana. Sen jälkeen liiketoimintayksiköt ja aihealueiden asiantuntijat tutkivat järjestelmällisesti oman alueensa ideoita ja niistä valitaan osa jatkokehitykseen.
”Järjestelmään voi myös heittää haasteita ratkaisuista, joita yrityksessä tarvittaisiin”, kertoo Kuuppo. ”On tärkeää, että tutkimus, tuotekehitys ja eri liiketoimintayksiköt saadaan keskustelemaan hyvin keskenään. Näin hyvät ideat eivät putoa mustaan aukkoon.”
Sopiva työkalu kuhunkin tarpeeseen
Tietokoneohjelmisto ei ole ainoa innovoinnin työkalu. Kuuppo kertoo, että Nesteellä järjestetään paljon ideoinnin työpajoja.
”Meillä on 50 koulutettua fasilitaattoria, joilla on käytössään erilaisia työkaluja. Niistä valitaan sopivimmat erilaisiin kokouksiin. Tämä on osoittautunut erittäin toimivaksi ratkaisuksi.”
Kuupon mukaan on kuitenkin hyvä, ettei innovointi jää vain kehityspalaverien varaan. ”Jos vaikkapa yksi henkilö hallitsee ideointia, muut eivät ehkä uskalla esittää ajatuksiaan. Silloin voidaan menettää paljon hyviä ehdotuksia.”
”Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut haluavat nopeaa toimintaa, toiset haluavat miettiä asioita rauhassa. Siksi on tärkeää, että meillä on erilaisia työkaluja”, sanoo Lehmus.
Kaikilla menetelmillä on siis oma roolinsa, ja innovointijärjestelmä pyrkii tukemaan kokonaisuutta.
”Joitain ideoita on kypsytelty ehkä vuosien ajan. Kun ne tuodaan innovointijärjestelmään, ne saavat vihdoin konkreettisen muodon”, Pirjo Kuuppo toteaa. ”Samalla nähdään paremmin, mitä innovaatioille tapahtuu, ja niiden käsittelyä voidaan seurata.”
Maailman paras diesel tuli innovointijärjestelmästä
Yksi esimerkki konkreettisista tuloksista on Neste Pro Diesel. Se on erittäin edistynyt dieselpolttoaine, joka ainoana maailmassa täyttää autovalmistajien tiukimman polttoaineluokituksen.
”Idea tähän tuotteeseen tuli Orkidea-järjestelmän kautta”, Kuuppo paljastaa.
Vaikka tuloksia on saatu, innovointijärjestelmän ja -kulttuurin kehittämistä jatketaan.
Lehmuksen mukaan yksiköitä kannustetaan esimerkiksi kantamaan suurempaa vastuuta omasta innovaatiokulttuuristaan.
”Tavoite on, että jos jossakin yksikössä ei synny yhtään ideoita, heillä tulisi herätä syvä huoli asiasta.”
Samalla uuden kehittämisestä halutaan tehdä mahdollisimman helppoa ja hauskaa. ”Järjestelmästä pyritään tekemään vähän kuin sosiaalinen media”, kertoo Kuuppo. ”Toivomme, että ihmiset menisivät katsomaan, mitä kaikkea kiinnostavaa täältä löytyy.”