5 Maaliskuu 2015

Näin Neste Oil testaa polttoaineita

 

Artikkeli

Neste Oilin moottorilaboratorio on 40 vuoden ajan huolehtinut huippulaadusta ja kehittänyt yhä parempia polttoaineita.

Polttoaineen laatua on helppo pitää selviönä, mutta sitä se ei ole. Huonolaatuinen diesel on viime vuosina jättänyt tielle kymmeniätuhansia autoilijoita. Vuoden 2014 lopulla tällaisiin ongelmiin törmättiin muun muassa Ruotsissa. Neste Oilin dieseliä käytettäessä tällaisia ongelmia ei ole.

Polttoaineiden testausta ja kehitystyötä on tehty Neste Oilin omassa moottorilaboratoriossa vuodesta 1974. Laboratorio sijaitsee Porvoon jalostamon alueella. ”Auto- ja moottoritestauksen tärkeimpiä tehtäviä on varmistaa, että tuote todella toimii loppukäytössä”, toteaa Neste Oilin pääasiantuntija Seppo Mikkonen.

Moottorilaboratorio osallistuu myös tutkimustyöhön, jossa kehitetään vieläkin korkealaatuisempia polttoaineita. Haaste on monimutkaisempi kuin äkkiä luulisi. ”Polttoaine on jopa tuhansien hiilivetyjen ja yli kymmenen tuotteen seos, joka valmistetaan tarkalla reseptillä”, selittää moottorilaboratorion vetäjä, ryhmäpäällikkö Ari Engman.

”Mukaan tulee lisäksi pieniä määriä mausteita eli lisäaineita. Niiden pitoisuudet saattavat olla vain promillen osia, mutta ne vaikuttavat suuresti polttoaineen ominaisuuksiin.”

Polttoaineilta vaaditaan yhä enemmän

Nykymoottorit ovat yhä vaativampia. Mikkonen kertoo tästä esimerkin. ”Viisitoista vuotta sitten polttoaine suihkutettiin dieselmoottoriin noin millimetrin kokoisesta reiästä 200 baarin paineella. Nykyään reikiä on 6–8, ja niiden läpimitta on hiuksen kokoluokassa. Suihkutuspaine on nostettu noin 2 000 baariin.” Polttoaineisiin täytyy valita lisäaineet, jotka estävät kulumista ja karstoittumista. Pienetkin puutteet tai virheet lisäaineissa voivat aiheuttaa ongelmia uusissa moottoreissa. Siksi testauksen merkitys korostuu.

Pakokaasupäästöt pienemmiksi

Tutkimustyö on ollut korvaamatonta, kun Neste Oil on kehittänyt uusia tuotteita. Yhtiö on ollut uranuurtaja esimerkiksi lyijyttömän ja rikittömän polttoaineen kehitystyössä sekä pakokaasupäästöjen vähentämisessä. Moottorilaboratoriolla on ollut tärkeä rooli myös uusiutuvan NEXBTL-dieselin kehitystyössä.

Moottorilaboratorio on vuosien varrella osallistunut lukuisiin erikoishankkeisiin. Laboratorio on valmistanut polttoaineita niin autotehtaiden testeihin kuin Etelämantereen tutkimusmatkoillekin. Yhtiön kilpapolttoaineilla on voitettu maailmanmestaruuksia kilpaveneilyssä ja kuorma-autojen ratakisoissa.

Moottorilaboratorion testitoiminta jatkuu vahvana. Kehitysohjelmilla pyritään luomaan polttoaineita, jotka vähentävät polttoaineenkulutusta ja päästöjä mutta parantavat suorituskykyä.

Moottorilaboratorion tutkimustoiminta on monessa suhteessa ainutlaatuista. ”Tällaisia testejä ei tee kukaan muu Suomen kylmissä olosuhteissa”, toteaa Mikkonen.

Näin polttoaineita testataan

  • Testiohjelmat viedään mahdollisimman lähelle tosielämää.
  • Moottoripenkeissä ajetaan uusinta tekniikkaa edustavia moottoreita. Osa testeistä keskittyy polttoaineen syöttöjärjestelmään, esimerkiksi ruiskutussuuttimiin.
  • Tärkeä työkalu on dynamometrihuone, jossa autoa voidaan ajaa ”paikallaan” vaihtelevissa olosuhteissa. Lämpötilaa voidaan säädellä -35 asteen paukkupakkasista aina +40 asteen hellelukemiin. Myös ilmankosteutta voidaan vaihdella, ja auton ja ilmavirran nopeus voidaan nostaa jopa 250 kilometriin tunnissa.
  • Lopulliset testit ajetaan kuitenkin aina oikeilla autoilla oikean liikenteen seassa. Merkittäviä Moottorilaboratorion testaamia tuotteita
  • Lyijyttömät ja rikittömät polttoaineet – alan uudistaja Euroopassa
  • Futura-polttoaineet – uranuurtaja moottoria puhdistavissa lisäaineissa
  • City Diesel – merkittävästi pienemmät päästöt
  • Uusiutuva NEXBTL-diesel – ympäristöä vähemmän kuormittava ja laadukkaampi kuin fossiilinen diesel
  • Neste Pro Diesel – ainoa diesel, joka täyttää autonvalmistajien tiukimmatkin luokitukset

Merkittäviä Moottorilaboratorion testaamia tuotteita

  • Lyijyttömät ja rikittömät polttoaineet – alan uudistaja Euroopassa
  • Futura-polttoaineet – uranuurtaja moottoria puhdistavissa lisäaineissa
  • City Diesel – merkittävästi pienemmät päästöt
  • Uusiutuva NEXBTL-diesel – ympäristöä vähemmän kuormittava ja laadukkaampi kuin fossiilinen diesel
  • Neste Pro Diesel – ainoa diesel, joka täyttää autonvalmistajien tiukimmatkin luokitukset