Naantalin jalostamon huoltoseisokki käynnistyi
Neste Oil Oyj
Lehdistötiedote
17.4.2012 klo 9.00
Naantalin jalostamon huoltoseisokki käynnistyi
Neste Oilin Naantalin jalostamon suunniteltu huoltoseisokki on käynnistynyt tänään. Jalostamon tuotantotoiminta on seisokin ajan pysähdyksissä. Seisokin aikana tehdään noin 2 000 laitehuoltoa sekä uusitaan mm. prosessiuuneja ja laitteita. Seisokissa työskentelee yhteensä noin 1 000 henkilöä, joista 700 on palvelutoimittajia.
"Työtä riittää, sillä seisokissa kertyy työtunteja yhteensä noin 360 000. Lähes tuhannen henkilön tilapäinen työskentely alueella tulee varmasti näkymään Raision ja Naantalin katukuvassa ja palveluiden kysynnässä", kertoo jalostamon johtaja Elina Herrala.
Säännöllisillä suurseisokeilla pyritään varmistamaan mm. jalostamon hyvä turvallisuustaso, korkea käytettävyys, hyvä tuottavuus sekä viranomaisvaateiden täyttyminen. Naantalin jalostamon edellinen suurseisokki järjestettiin syksyllä 2006.
"Toteutamme seisokin aikana myös ympäristö- ja turvallisuusinvestointeja. Suunnitelmien mukaan jalostamo on käynnissä jälleen kesäkuun alussa", kertoo Herrala.
Seisokin kustannukset ovat yhteensä noin 60 miljoonaa euroa sisältäen seisokin aikana tehtävät investoinnit.
Seisokkikuulumisia voi seurata Naantalin jalostamon facebook-sivulta: http://www.facebook.com/naantalinjalostamo
Mediatilaisuus Naantalissa
Kutsumme median edustajat seuraamaan Varsinais-Suomen suurimpien huoltotöiden etenemistä Naantaliin maanantaina 23.4. klo 13-15. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumista varten ovat tiedotteen liitteenä.
Neste Oil Oyj
Hanna Maula
Viestintäjohtaja
Lisätietoja: Elina Herrala, Naantalin jalostamon johtaja, puh. 050 458 6007
Neste Oil lyhyesti
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 15,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.
Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi useana vuonna peräkkäin päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yrityksistä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi