9 Tammikuu 2018

Neste 70 vuotta: suomalaisesta öljynjalostajasta maailman suurimmaksi uusiutuvan dieselin tuottajaksi

Neste Oyj
Lehdistötiedote
9.1.2018 klo 9.00

Neste 70 vuotta: suomalaisesta öljynjalostajasta maailman suurimmaksi uusiutuvan dieselin tuottajaksi

Neste juhlii 70-vuotista taivaltaan vuonna 2018. Matka suomalaisesta öljynjalostajasta maailman suurimmaksi jätteistä ja tähteistä uusiutuvaa dieseliä valmistavaksi yhtiöksi on vaatinut rohkeita ratkaisuja ja jatkuvaa uudistumista.

"Yhtiömme talous on vahva ja meillä on tuotteita ja palveluita, jotka auttavat hillitsemään ihmiskunnan suurta haastetta eli ilmastonmuutosta. Menestyksemme takana on sitoutunut henkilöstö, joka haluaa uudistua sekä luoda uusia ja ainutlaatuisia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin", sanoo toimitusjohtaja Matti Lievonen ja jatkaa: "Siksi myös 70-vuotisjuhlavuotemme teemana on halu uudistua. Teemme yhdessä töitä, että Neste on tärkeä myös tuleville sukupolville."

Neste perustettiin 70 vuotta sitten turvaamaan Suomen öljyhuoltoa. Jalostamot rakennettiin amerikkalaisen teknologian pohjalta, mutta raaka-aineena varauduttiin heti alusta käyttämään venäläistä raakaöljyä. Koko olemassaolonsa ajan Neste on investoinut voimakkaasti tutkimukseen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Sen ansiosta pystymme tänä päivänä yhdistämään vankan toimialakokemuksen uuden ajan liiketoimintaan ja ympäristöarvoihin.

Olemme olleet eturintamassa kehittämässä laadukkaita, vaativiin olosuhteisiin soveltuvia liikennepolttoaineita. Sitä työtä jatkamme edelleen. Liikenteen päästöjen vähentäminen parempien polttoaineiden avulla on yksi keskeisimmistä Nesteen tutkimus- ja kehitystoiminnan tavoitteista ja samalla keinoista hillitä ilmastonmuutosta. Tärkeä kasvualueemme on uusiutuva lentopolttoaine, sillä ilmailu on nopeimmin kasvava liikennemuoto. Neste MY uusiutuva lentopolttoaine auttaa lentoliikennettä pienentämään hiilijalanjälkeään. 

Neste Oyj

Kaisa Lipponen
viestintäjohtaja

Lisätietoja: Osmo Kammonen, Viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja, puh. 050 458 4885

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com