Neste aloittaa vähärikkisen laivapolttoaineen putkijakelun Ruotsissa
Neste Oyj
Lehdistötiedote
27.2.2017 klo 13
Neste aloittaa vähärikkisen laivapolttoaineen putkijakelun Ruotsissa
Kuvaaja: Nils Heder
Neste on aloittanut vähärikkisen laivapolttoaineen putkijakelun Ruotsissa Södertäljen terminaalissa. Ex-pipe-putkijakelussa laivapolttoainetta tankataan alukseen suoraan terminaalista tulevasta putkesta ilman erillisiä tankkiautoja tai -aluksia. Putkijakelu on mahdollista Södertäljen terminaalissa purkaville ja lastaaville sekä ohikulkumatkalla oleville aluksille. Ensimmäisenä palvelu tulee Sirius Charteringin operoiman Astral-tankkerin käyttöön.
"Aloitimme vähärikkisen laivapolttoaineen jakelupalvelut Ruotsissa vuodenvaihteessa. Olemme erittäin iloisia, että saimme laajennettua bunkrauspalveluamme tuotteen putkijakelulla. Se mahdollistaa aluksen tankkauksen samaan aikaan muiden laivaoperaatioiden kanssa. Laivapolttoaineen jakelu tehostuu, eikä tankkaus lisää alusten arvokasta aikaa satamassa. Lisäksi jakelu on turvallisempaa kun rahdin seassa kulkeva säiliöautoliikenne vähenee", kertoo Nesteen Öljytuotteet-liiketoiminta-alueen johtaja Matti Lehmus.
"Haluamme tarjota omille asiakkaillemme nopeat, mutta luotettavat ja turvalliset rahtikuljetukset. Nesteen tarjoama laivapolttoaineen putkitoimitus tehostaa toimintaamme ja voimme suunnitella reitityksemme entistä paremmin. Laivan polttoaineen tankkaus tapahtuu samanaikaisesti rahdin purkamisen tai lastaamisen kanssa, jolloin pysähdysaika satamassa pienenee. Nesteen vähärikkisen laivapolttoaineen tankkaus Södertäljessä sopii meille myös ympäristöystävällisyytensä vuoksi", kommentoi Sirius Charteringin Commercial Manager Martin Sjöholm.
Nesteen vähärikkiset laivapolttoaineet ovat hyvä ratkaisu alentamaan rikkipäästöjä ja vastaamaan tiukentuneisiin säädöksiin. Niiden käyttö ei vaadi juuri lainkaan investointeja tai muutoksia aluksiin. Nykyisissä EU- ja kansainvälisissä säädöksissä vaaditaan Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa operoivilta laivoilta pienempiä rikkipäästöjä. Nesteen valikoimissa on kaksi vähärikkistä laivapolttoainetta (kevyempi Neste MDO DMB ja raskaampi Neste RMB), joiden rikkipitoisuus on alle 0,1 prosenttia. Laivapolttoaineen jakelun lisäksi Neste tarjoaa asiakkaille lisäarvoa tuottavia palveluita kuten teknistä koulutusta.
Neste Oyj
Kaisa Lipponen
Viestintäjohtaja
Lue lisää:
Neste aloittaa vähärikkisen laivapolttoaineen jakelun Ruotsissa
Nesteen vähärikkinen laivapolttoaine puolalaisen Polferriesin käyttöön
Lisätietoja: Jacob Granqvist, Marine Fuels & Services, Neste, puh. 010 458 4126, jacob.granqvist(at)neste.com
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com