Neste Jacobs palkittu Suomen parhaana kesätyönantajana
Neste Jacobs Oy
Lehdistötiedote
29.10.2014 klo 14.00
Neste Jacobs palkittu Suomen parhaana kesätyönantajana
Vuoden 2014 Suomen parhaaksi kesätyönantajaksi on valittu teknologia-, suunnittelu- ja projektinjohtoyhtiö Neste Jacobs Oy. Voittajan valitsi Akavan opiskelijoiden raati, jonka puheenjohtajana toimi työministeri Lauri Ihalainen.
Raati painotti valinnassaan työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua. Raadin perusteluissa Neste Jacobs erottautui edukseen nuorten työntekijöiden arvostamisessa; Kesätyöntekijöille maksettiin työstä tai harjoittelusta asiaankuuluvaa palkkaa sekä heidän työhyvinvoinnistaan huolehdittiin koko työsuhteen ajan.
"Kaikenikäisten työntekijöiden arvostaminen on tärkeää. Nuoret ansaitsevat tekemästään työstä palkan siinä, missä vanhemmatkin. Eri-ikäiset työntekijät hyödyttävät myös yrityksiä tuomalla niiden toimintaan kokemusta, intoa ja luovuutta", korostaa palkinnon ojentanut työministeri Lauri Ihalainen.
Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Jouni Markkanen kiittää Neste Jacobsia ennakkoluulottomasta suhtautumistavasta kesätyöntekijöihin.
"On yrityksen etu, että uudet työntekijät perehdytetään tehtäviinsä ja otetaan heti osaksi koko työyhteisöä. Omaa osaamista kehittävät työtehtävät ja esimiehen tuki motivoivat työntekijöitä hyviin suorituksiin, sitouttavat työnantajaan ja luovat hyvää yritysmainetta", sanoo Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Jouni Markkanen.
Kesätöistä saatava työkokemus hyödyttää myös opiskelijoita. Koulutusta vastaava työkokemus on Akavan opiskelijoiden harjoittelubarometrin mukaan suurin yksittäinen tekijä, joka edistää valmistumisen jälkeistä työllistymistä.
"Noin 60 % kaikista korkeakouluopiskelijoista tekee töitä opintojensa aikana. Maisterivaiheessa luku on tätäkin korkeampi. Työtä ei tehdä pelkästään korkeiden elinkustannusten kattamiseksi, vaan myös verkostoitumiseksi sekä opiskeluissa opitun soveltamiseksi. Tulevaisuudessa on mietittävä, miten työelämän vaatimukset ja koulutus saadaan entistä paremmin vastaamaan toisiaan", Markkanen sanoo.
"Otamme vuoden 2014 parhaan kesätyönantajan palkinnon vastaan ylpeinä ja iloisina", Neste Jacobs Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Suominen sanoo. "Me Neste Jacobsilla uskomme, että menestys lähtee ihmisistä ja he ovat ehdottomasti tärkein voimavaramme. On hienoa, että olemme onnistuneet välittämään tämän asenteen myös Akavan opiskelijoiden keskuuteen."
Suomen paras kesätyönantaja -palkinto jaettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa lukuisten ehdokkaiden joukosta.
Lisätietoja:
Jarmo Suominen, Toimitusjohtaja, Neste Jacobs Oy, puh +358 50 458 3399
Miia Lehmuskoski, Head of HR, Neste Jacobs Oy, puh +358 50 458 9590
Jouni Markkanen, Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja, puh.+358 40 542 9514
Miika Sahamies, Asiantuntija, nuoret aikuiset ja työelämä, puh.+358 50 530 5366
Neste Jacobs on ensisijainen valinta vaativien teknologia-, suunnittelu- ja projektinjohtopalveluiden ja ratkaisujen toimittajaksi laajalle joukolle öljy- ja kaasu-, petrokemian- ja kemianteollisuuden sekä biotekniikan alan yrityksiä. Meillä on yli 50 vuoden kokemus teknologiakehityksestä, investointihankkeiden toteutuksesta ja kunnossapidosta sekä toiminnan tehostamisesta Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Pohjoismaiden lisäksi panostamme etenkin Lähi-idän ja Venäjän kasvaviin markkinoihin. Työllistämme yli 1000 ammattilaista maailmanlaajuisesti. www.nestejacobs.com
Akava on Suomen johtava opiskelijoiden työmarkkinajärjestö. Akavan opiskelijat on noin 110 000 korkeakouluopiskelijan yhteisö, joka ajaa korkeakouluopiskelijoiden etua toimimalla aktiivisena ja aloitteellisena yhteiskunnallisena keskustelijana. www.akava.fi