Neste Jacobs saavutti merkkipaalun työturvallisuudessa
Neste Jacobs Oy
Lehdistötiedote
29.3.2012 klo 09.00
Neste Jacobs saavutti merkkipaalun työturvallisuudessa
Neste Jacobs on toiminut hankkeissaan yli vuoden ilman tapaturmia. Nollan tapaturman tavoite työturvallisuudessa on saavutettu sekä oman henkilöstön että hankkeissa työskentelevien urakoitsijoiden ja ali-urakoitsijoiden osalta. Maaliskuussa 18.3.2012 tuli täyteen vuosi ilman tapaturmia, ja yhteenlaskettuja työtunteja ilman tapaturmia on kertynyt yli 1,6 miljoonaa. Neste Jacobsin omalla henkilökunnalla tapaturmattomia päiviä on ollut yhtäjaksoisesti jo lähes 500.
Jo vuonna 2011 kaikkien työtapaturmien kokonaismäärä miljoonaa työtuntia kohden (TRIF*) laski Neste Jacobsissa neljännekseen vuoden 2009 lukemista. Verrattuna Suomalaisen teollisuuden ja rakennusalan keskimääräisiin turvallisuustunnuslukuihin Neste Jacobsin turvallisuussaavutus on aivan omaa luokkaansa. Neste Jacobsin toteutushankkeissa työmaat ovat tyypillisesti erittäin vaativia, pääasiassa öljynjalostuksen, petrokemian ja kemianteollisuuden laitosrakentamista.
"Teemme pitkäjänteistä turvallisuustyötä, joka tuottaa tuloksia", Neste Jacobsin toimitusjohtaja Jarmo Suominen sanoo. "Erinomaisen turvallisuuskulttuurin ylläpito ja kehittäminen sekä nolla tapaturmaa ovat olleet ja tulevat olemaan Neste Jacobsin avaintavoitteita. Erityisen tärkeässä asemassa ovat turvallisuusyhteistyö ja -kehittäminen kumppaneidemme eli asiakkaiden ja urakoitsijoiden kanssa. Jatkuva henkilöstömme kouluttaminen ja turvallisuuden huomioiminen kaikissa toimissamme sekä kehityksen seuranta ovat päivittäistä työtä. Tavoitteemme on, että henkilöstöllämme ja yhteistyökumppaneilla on aina turvallinen työympäristö. Turvallisuus on läsnä kaikessa, mitä teemme."
Neste Jacobs tarjoaa työturvallisuuskonseptiaan projektipalveluidensa puitteissa joko osana omia toimituksiaan tai erillisenä palveluna sekä teollisille toimijoille että urakoitsijoille.
*Työturvallisuuden mittari on kaikkien kirjattujen tapaturmien taajuus (TRIF, Total Recordable Injury Frequency) eli lääkinnällistä hoitoa vaatineiden työpaikkatapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohti. Mukaan lasketaan sekä yhtiön oman henkilöstön että yhtiölle työskentelevien urakoitsijoiden tekemä työ.
Neste Jacobs Oy
Jarmo Suominen
Toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Jarmo Suominen, toimitusjohtaja, tel. +358 (0)10 458 3399
Kirsi Rintamäki, HSEQ johtaja, tel. +358 (0)10 458 2304
Neste Jacobs lyhyesti
Neste Jacobs on ensisijainen valinta vaativien teknologia-, suunnittelu- ja projektijohtopalveluiden ja ratkaisujen toimittajaksi laajalle joukolle öljy- ja kaasu-, petrokemian- ja kemianteollisuuden sekä biotekniikan alan yrityksiä. Meillä on yli 50 vuoden kokemus teknologiakehityksestä ja investointihankkeiden toteutuksesta Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Panostamme etenkin Lähi-idän ja Venäjän kasvaville markkinoille. Työllistämme n. 1 000 ammattilaista maailmanlaajuisesti. www.nestejacobs.com