Neste Oil on öljynjalostuksen edelläkävijä
Artikkeli
”Emme ole perinteinen öljy-yhtiö vaan teknologia- ja innovaatiolähtöinen yhtiö”, sanoo Neste Oilin tutkimusjohtaja Petri Lehmus. Tämä on tuottanut maailmanluokan keksintöjä, esimerkiksi parhaan menetelmän uusiutuvan dieselin valmistamiseen.
Innovaatiot ovat muuttaneet Neste Oilia. Se on vaatinut myös rohkeita päätöksiä ja riskinottoa. ”Meillä ei ole omaa raaka-ainetuotantoa. Se on pakottanut panostamaan laatuun ja innovaatioihin”, tiivistää Neste Oilin tutkimusjohtaja Petri Lehmus.
Huippulaadun strategiaan heittäydyttiin mukaan täysillä jo vuosikymmeniä sitten. Tulokset ovat vakuuttavia. Lehmus kertoo, että strategia alkoi ensin ”kaksiulotteisena”. Päätavoitteena olivat korkea laatu ja tehokkuus. Viime vuosina kokonaisuuteen on lisätty ”kolmas ulottuvuus”, uusiutuvat raaka-aineet ja niiden avulla avautuva uusi tuotevalikoima. Se on tehnyt Neste Oilista uudenlaisen yhtiön ja vielä selvemmin alan suunnannäyttäjän.
Laatu ja innovaatiot elinehto
Monet öljy-yhtiöt saavat tulonsa raakaöljyn tuotannosta ja suuriin volyymeihin keskittyvästä jalostustoiminnasta. Polttoaineiden laadun parantaminen ei välttämättä aina ole toiminnan ytimessä. Neste Oil ei kilpaile koolla ja volyymeillä, vaan sen vahvuuksia ovat teknologia- ja tuoteosaaminen. Aluksi tavoitteena oli kehittää mahdollisimman hyviä tuotteita – ja tuottaa niitä mahdollisimman tehokkaasti. Yksi Neste Oilin vahvuuksista on se, että huippulaatua pystytään tuottamaan myös heikompilaatuisista ja edullisemmista raaka-aineista.
Neste Oil on ollut suunnannäyttäjä esimerkiksi rikittömissä ja lyijyttömissä polttoaineissa, pakokaasupäästöjen vähentämisessä ja yleensäkin polttoaineiden korkeassa laadussa.
Kolmas ulottuvuus – uusiutuvat polttoaineet
Neste Oilin tutkimuksessa keksittiin 1990-luvulla uudenlainen tapa tuottaa uusiutuvia polttoaineita. Tämä HVO-menetelmä oli niin tehokas, että uusiutuvan dieselin laatu pystyttiin nostamaan jopa fossiilista dieseliä korkeammaksi.
Vuosituhannen vaihteessa polttoaineiden maailmassa alkoi merkittävä kestävän kehityksen trendi.
”Uusiutuvat polttoaineet avasivat kehitykseemme kolmannen ulottuvuuden, uudet raaka-aineet”, kertoo Lehmus. Ympäristöystävällisyyden ja huippulaadun yhdistäminen sopi erinomaisesti Neste Oilille, ja uusiutuvien polttoaineiden tuotantoon alettiin panostaa 2000-luvulla voimakkaasti. ”Työ on vaatinut rohkeita päätöksiä ja riskinottoa”, muistuttaa Lehmus.
Yhtiö teki miljardiluokan investointeja suuriin tuotantolaitoksiin, vaikka uusiutuvien polttoaineiden markkinat olivat vasta avautumassa.”Tie ei ole ollut aina helppo, ja matkan varrella on ollut kuoppia. Tämä työ on kuitenkin muuttanut koko yhtiön tilanteen. Nyt kehitämme huipputekniikkaan perustuvaa uutta liiketoimintaa, jolla on suuri laajentumismahdollisuus. Neste Oil on noussut uusiutuvissa polttoaineissa alan huipulle.”