4 Helmikuu 2013

Neste Oil investoi 65 miljoonaa euroa parantaakseen Porvoon jalostamon bensiinituotantoa

Neste Oil Oyj
Lehdistötiedote
4.2.2013 klo 16.00

Neste Oil investoi 65 miljoonaa euroa parantaakseen Porvoon jalostamon bensiinituotantoa

Neste Oil on päättänyt rakentaa Porvoon jalostamolleen noin 65 miljoonaa euroa maksavan isomerointilaitoksen. Investoinnin tavoitteena on lisätä korkeaoktaanisen bensiinin osuutta jalostamon tuotannossa ja parantaa tuotannon joustavuutta.

"Isomerointilaitoksen valmistuessa vuonna 2015 voimme jalostaa aikaisempaa enemmän korkealaatuista bensiiniä, josta saadaan vientimarkkinoilla parempi hinta. Sen lisäksi, että hanke on kannattava Neste Oilille, se on myös merkittävä teollinen investointi koko Suomen mittakaavassa", sanoo Neste Oilin Öljy- ja uusiutuvat tuotteet -liiketoiminta-alueesta vastaava johtaja Matti Lehmus.

Isomerointiyksikön kapasiteetti on 600 000 tonnia vuodessa. Yksikön rakentaminen alkaa vuonna 2013, ja sen on määrä olla tuotannossa vuoden 2015 keväällä. Rakennusvaiheen työllisyysvaikutus on 60 henkilötyövuotta.

Neste Oil päätti investoinnin toteuttamisesta ensimmäisen kerran vuonna 2008, mutta ilmoitti vuonna 2009 siirtävänsä sitä kunnes markkinatilanne paranee. Yhtiön näkemyksen mukaan puhtaampien polttoaineiden, kuten korkeaoktaanisen ja matalarikkisen bensiinin kysyntä jatkaa kasvuaan maailmanlaajuisesti. 

Neste Oil Oyj

Kaisa Lipponen
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Matti Lehmus, Öljy- ja uusiutuvat tuotteet -liiketoiminta-alueen johtaja, puh. +358 10 458 4072

Neste Oil lyhyesti
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 15,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi useana vuonna peräkkäin päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yrityksistä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi