3 Lokakuu 2011

Neste Oil investoi merkittävästi Porvoon ja Naantalin jalostamoidensa turvallisuuteen

Neste Oil Oyj
Lehdistötiedote
3.10.2011 klo 15.00

Neste Oil investoi merkittävästi Porvoon ja Naantalin jalostamoidensa turvallisuuteen

Neste Oil investoi vuonna 2012 Porvoon ja Naantalin jalostamoidensa turvallisuuteen yhteensä noin 60 miljoonaa euroa.

Molemmilla jalostamoilla investoidaan prosessi-, palo- ja henkilöturvallisuuteen uusimalla mm. automaatio- ja turva-automaatiojärjestelmiä. Turva-automaatiolla tarkoitetaan erillisiä, muista laitteista riippumattomia järjestelmiä, jotka tarvittaessa ajavat prosessin automaattisesti turvalliseen tilaan. Tarve voi liittyä esimerkiksi laiteviasta johtuvaan häiriöön. Lisäksi Naantalissa uusitaan kaksi prosessiuunia, ja Porvoossa investoidaan uusiin turvallisempiin henkilökunnan toimitiloihin sekä palovesiverkostoon.

"Turvallisuus on meille erittäin tärkeä asia, johon kiinnitämme huomiota jatkuvasti. On tärkeää, että meillä on nykyaikaiset ja hyvät järjestelmät. Tämän lisäksi koulutamme aktiivisesti sekä omaa henkilöstöämme että urakoitsijoita turvallisuusasioissa. Haluamme luoda yhtiöön huippuluokan turvallisuuskulttuurin", sanoo Neste Oilin turvallisuusjohtaja Jonas Liimatta.

Neste Oilin uudet automaatio- ja turvallisuusjärjestelmät toimittaa suomalainen Metso, jonka kanssa Neste Oil on tehnyt uuden puitesopimuksen.

"Olemme tehneet Metson kanssa järjestelmien kehittämisessä hyvää yhteistyötä, jota nyt jatkamme", kertoo Liimatta.


Neste Oil Oyj

Hanna Maula
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: turvallisuusjohtaja Jonas Liimatta, puh. 010 458 6200


Neste Oil lyhyesti
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö, joka valmistaa kaikkia tärkeimpiä öljytuotteita. Yhtiö on myös maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Neste Oilin liikevaihto vuonna 2010 oli 11,9 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence investment -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi päässyt maailman vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin öljy- ja kaasualan parhaaksi metsäjalanjäljestään kertovaksi yritykseksi. Lisätietoja: www.nesteoil.fi.