9 Syyskuu 2010

Neste Oil jälleen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä

Neste Oil jälleen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä 

Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin neljäntenä vuonna peräkkäin. DJSI World -indeksi on maailman tunnetuin kestävän kehityksen indeksi, ja siihen kuuluu 318 yritystä. Indeksiin valitaan toimialansa parhaat kestävään kehitykseen sitoutuneet yritykset.
 
DJSI World -indeksiin on kelpuutettu mukaan kaikkiaan kahdeksan suomalaisyhtiötä. Indeksiin pääsevien yhtiöiden on osoitettava vastuullisuustyössään jatkuvaa kehitystä.
 
"Arvostamme kovasti pääsyä DJSI-indeksiin.Vastuullisuus on yksi ydinarvoistamme sekä tärkeä osa liiketoimintaamme ja strategiaamme. Pääsy indeksiin osoittaa, että olemme oikealla tiellä ja kannustaa meitä jatkamaan työtämme puhtaamman liikenteen polttoaineiden kehittämiseksi", Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen sanoo.
 
Neste Oil on lisäksi saanut norjalaisen pankkikonserni Storebrandin yhteiskunnallista pätevyyttä osoittavan Best in Class -tunnustuksen, valittu Ethibel Pioneer Investment Register -rekisteriin ja päässyt neljästi peräkkäin vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin öljy- ja kaasualan parhaaksi metsäjalanjäljestään kertovaksi yritykseksi.
 
Neste Oil Oyj
Hanna Maula
Viestintäjohtaja
 
Lisätietoja:

Neste Oil Oyj, johtaja Seppo Loikkanen, puh. 010 458 4318
 
 
Neste Oil lyhyesti

Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Neste Oilin öljynjalostamot sijaitsevat Porvoossa ja Naantalissa, ja niiden raakaöljyn jalostuskapasiteetti on yhteensä noin 260 000 tynnyriä päivässä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli 9,6 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 100 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.