16 Lokakuu 2013

Neste Oil ja Espoo Blues keräsivät jälleen tuhansia euroja lapsipotilaille

Neste Oil Oyj
Lehdistötiedote
16.10.2013

Neste Oil ja Espoo Blues keräsivät jälleen tuhansia euroja lapsipotilaille

Neste Oil lahjoitti Lastenklinikoiden Kummeille yhteensä 3 100 euroa, jonka Espoo Blues keräsi SM-liigan kevätkaudella 2013 tekemällään 31 maalilla.

"Neste Oil on jo vuodesta 2007 asti lahjoittanut 100 euroa jokaisesta Bluesin kotiottelussa tekemästä maalista Lastenklinikoiden Kummit ry:lle, jonka kautta varat ohjataan Espoossa sijaitsevan Jorvin sairaalan lastenosastolle. Näillä lahjoituksilla on sairaalaan pystytty hankkimaan esimerkiksi uutta lastenhoidon kannalta välttämätöntä laitteistoa. Kampanja jatkuu myös parhaillaan menossa olevalla syyskaudella ja toivommekin, että Blues tekee mahdollisimman monta maalia espoolaisten lasten hyväksi", sanoo Neste Oilin markkinointijohtaja Sirpa Tuomi.

Neste Oilin markkinointijohtaja Sirpa Tuomi luovutti kevään 2013 maaleilla ansaitun lahjoitusshekin yhdessä Espoon Bluesin General Manager Peter Aholan kanssa Lastenklinikoiden Kummit ry:n toiminnanjohtaja Anne Knasterille torstaina 10.10. pelatussa Espoo Bluesin kotiottelussa.

Neste Oil Oyj

Kaisa Lipponen
viestintäjohtaja

Lisätietoja:
Sirpa Tuomi, markkinointijohtaja, puh. 010 458 8335

Neste Oil lyhyesti

Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö valmistaa kaikkia tärkeimpiä öljytuotteita ja on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2012 oli 17,9 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi useana vuonna peräkkäin päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yrityksistä. www.nesteoil.fi

 


 

Attachments: