Neste Oil jo kuudennen kerran peräkkäin Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä
Neste Oil Oyj
Lehdistötiedote
13.9.2012 klo 16.15
Neste Oil jo kuudennen kerran peräkkäin Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä
Neste Oil on valittu jo kuudentena vuonna peräkkäin maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin (DJSI World) syyskuun 13. julkaistun listauksen perusteella. Indeksiin hyväksyttiin tänä vuonna yhteensä 340 yritystä 30 maasta. Arvostettuun indeksiin hyväksytyiltä ja oman toimialansa parhaimmistoa edustavilta yrityksiltä vaaditaan vahvaa sitoutumista kestävään kehitykseen taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun alueilla sekä jatkuvaa kehitystyötä. Yritykset valitaan DJSI-indekseihin sveitsiläisen SAM Groupin laaja-alaisen vastuullisuusarvioinnin perusteella.
Arvioinnissa tarkasteltiin vuotta 2011, jolloin Neste Oil keskittyi vastuullisuustyössään muun muassa uusiutuvien polttoaineiden toimitusketjun hallintaan ja vastuullisuuden todentamisjärjestelmän kehittämiseen, työ- ja prosessiturvallisuuden parantamiseen sekä sidosryhmävuorovaikutukseen.
"Olemme ylpeitä siitä, että Neste Oilin jatkuvat ponnistelut monilla vastuullisuuden eri osa-alueilla tuottavat tulosta ja nostivat yhtiön myös tämänvuotisessa kestävyysarvioinnissa öljy- ja kaasualan parhaimmistoon sekä maailman vastuullisimpien yritysten joukkoon. Koska DJSI-vastuullisuusarvioinnin kriteerit kiristyvät ja painopisteet muuttuvat ajan myötä, ei listalla pysyminen ole itsestäänselvyys ", Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen sanoo.
Neste Oil on ollut pitkään edelläkävijä puhtaamman liikenteen polttoaineiden kehittäjänä, ja yhtiön tavoitteena on olla toimialansa edelläkävijä myös vastuullisuudessa. Neste Oilin vastuullisuustyö on saanut tunnustusta myös muissa vertailuissa. Alkuvuodesta 2012 yhtiö valittiin maailman 19:nneksi vastuullisimmaksi yritykseksi The Global 100 -listalla ja yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään kertovaksi yritykseksi Forest Footprint Disclosure -arvioinnissa. Neste Oil on lisäksi valittu Ethibel Excellence investment -rekisteriin.
Neste Oil Oyj
Osmo Kammonen
Viestintä-, markkinointi- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Lisätietoja:
Simo Honkanen, turvallisuus- ja ympäristöjohtaja, puh. +358 10 458 4170
Pekka Tuovinen, kestävästä kehityksestä ja säädösasioista vastaava johtaja, puh. +358 10 458 4516
Neste Oil lyhyesti
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 15,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.
Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi useana vuonna peräkkäin päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yrityksistä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi