5 Helmikuu 2013

Neste Oil kasvatti jätteiden ja tähteiden käyttöä uusiutuvien polttoaineiden valmistuksessa yli 400 000 tonnilla

Neste Oil Oyj

Lehdistötiedote

5.2.2013 klo 10.00



Neste Oil kasvatti jätteiden ja tähteiden käyttöä uusiutuvien polttoaineiden valmistuksessa yli 400 000 tonnilla

Neste Oil onnistui tavoitteessaan kasvattaa jäte- ja tähderaaka-aineiden käyttöä uusiutuvien polttoaineiden valmistuksessa useilla sadoilla tuhansilla tonneilla vuonna 2012. Yhtiö käytti jätteitä ja tähteitä 742 000 tonnia, kun vuonna 2011 vastaava luku oli 330 000 tonnia.

Neste Oil lisäsi erityisesti eläinrasvajätteen käyttöä vuonna 2012 sekä laajensi jäteraaka-aineiden valikoimaansa kalanjalostusteollisuuden rasvajätteellä. Yhtiö käynnisti myös ensimmäisenä Euroopassa jätepohjaista mikrobiöljyä tuottavan koelaitoksen Porvoon teknologiakeskuksessa.

"Olen ylpeä, että onnistuimme lisäämään jätteiden ja tähteiden käyttöä sekä laajentamaan raaka-ainepohjaamme tavoitteidemme mukaisesti. Neste Oil on maailman johtava uusiutuvan dieselin toimittaja ja suurin jätteistä ja tähteistä uusiutuvia polttoaineita valmistava yhtiö. Jätteistä ja tähteistä tuottamamme uusiutuvan dieselin määrä vastaa jo 740 000 henkilöauton vuotuista polttoaineenkulutusta", sanoo Neste Oilin Öljy- ja uusiutuvat tuotteet liiketoiminta-alueesta vastaava johtaja Matti Lehmus.

 

Neste Oil käytti vuonna 2012 yhteensä 2,1 miljoonaa tonnia uusiutuvia raaka-aineita, joista 65 % oli palmuöljyä, 35 % jätteitä ja tähteitä ja alle puoli prosenttia muita kasviöljyjä. Yhtiön käyttämien raaka-aineiden kokonaismäärä kasvoi vuodesta 2011, kun kaikki neljä tuotantolaitosta olivat käytössä koko vuoden ajan. Vastuullisesti tuotettu palmuöljy on tällä hetkellä Neste Oilin uusiutuvan dieselin jalostuksessa eniten käyttämä raaka-aine johtuen sen saatavuudesta, hinnasta ja sertifioitavuudesta.

Yhtiö jatkaa strategiansa mukaisesti työtään raaka-ainepohjan laajentamiseksi sekä jätteiden ja tähteiden käytön lisäämiseksi. Tutkimuskohteena ovat erityisesti ravinnoksi kelpaamattomat raaka-aineet sekä raaka-aineet, joilla voidaan vähentää maankäyttöä energiantuotannossa ja merkittävästi pienentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Neste Oilin käyttämät uusiutuvat raaka-aineet 100-prosenttisesti jäljitettyjä

Kaikki Neste Oilin käyttämät raaka-aineet on jäljitetty aina viljelmälle ja tuotantopaikalle asti. Ne täyttävät EU:n biopolttoaineita koskevan lainsäädännön tiukat vastuullisuuskriteerit, joiden mukaan biopolttoaineita varten ei saa raivata metsää, kosteikkoja, turvemaata tai biologiselta monimuotoisuudeltaan rikkaita alueita. Tuotantoketjua valvotaan riippumattoman kolmannen osapuolen säännöllisesti tekemin auditoinnein.

Neste Oilin kaikista uusiutuvien polttoaineiden valmistuksessa käyttämistä raaka-aineista jo 77 % oli sertifioituja vuonna 2012. Yhtiö on pystynyt vuosi vuodelta merkittävästi kasvattamaan sertifioidun raaka-aineen käyttöä (29 % vuonna 2010, 49 % vuonna 2011). Vuonna 2012 Neste Oilin käyttämästä palmuöljystä 91 % oli sertifioitua, kun vastaava osuus vuonna 2011 oli 83 %. Yhtiön tavoitteena on, että vuoden 2015 loppuun mennessä kaikki sen käyttämä palmuöljy on sertifioitua. Yhtiön käyttämä palmuöljy hankitaan Malesiasta ja Indonesiasta.

 

Neste Oil Oyj

Kaisa Lipponen

Viestintäjohtaja



Lisätietoja:

Matti Lehmus, liiketoiminta-alueen johtaja, Öljy- ja uusiutuvat tuotteet, puh. +358 10 458 4072

Simo Honkanen, vastuullisuus-, turvallisuus- ja ympäristöjohtaja, puh. +358 10 458 4170

Neste Oilin vuoden 2012 vuosikertomus, joka sisältää myös vastuullisuusraportin julkaistaan viikolla 10.



Neste Oil lyhyesti

Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 15,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi useana vuonna peräkkäin päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yrityksistä. www.nesteoil.fi