8 Toukokuu 2013

Neste Oil kiinnostaa yhä useampaa korkeakoulutettua

Uutinen

Neste Oilin työnantajamielikuva on nousussa sekä tekniikan että kaupallisen alan korkeakoulutettujen keskuudessa. Universumin teettämässä Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2013 -tutkimuksessa Neste Oil kipusi tekniikan opiskelijoiden ihannetyönantajana jo sijalle seitsemän. Vuonna 2012 Neste Oilin sijoitus oli 10. Kysyttäessä todellista työnhakuaietta Neste Oil pärjäsi vielä paremmin sijoittuen kolmanneksi. Myös kaupallisen alan puolella Neste Oilin houkuttelevuus parani merkittävästi. Neste Oil paransi 17 pykälää yltäen sijalle 32. Universumin tutkimukseen osallistui 10 519 yliopisto- ja korkeakouluopiskelijaa.

T-median tekemässä Työnantajakuva 2013 -tutkimuksessa korkeakoulutetut arvioivat Neste Oilin kuudenneksi suosituimmaksi työnantajaksi. Työelämässä mukana olevat korkeakoulutetut sijoittivat Neste Oilin vielä paremmin sijalle neljä.

Universumin maajohtaja Jonna Sjövallin mukaan menestyksen eväät ovat selkeästi tunnistettavissa: ”Tekniikan alan ihannetyönantajat ovat opiskelijoiden mielestä vastuullisempia kuin muut. Ne tarjoavat haastavien tehtävien ja fiksujen kollegoiden kautta hyvän referenssin tulevalle uralle”.


Neste Oil sai myös kunniamaininnan, Vuoden rakettinousija –palkinnon, Universumin korkeakouluopiskelijoiden työnantajakuvatutkimuksessa.