8 Tammikuu 2014

Neste Oil kiistää tullin näkemyksen biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen alittamisesta vuosina 2009 ja 2010

Neste Oil Oyj
Pörssitiedote
8.1.2014 klo 14.50

Neste Oil kiistää tullin näkemyksen biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen alittamisesta vuosina 2009 ja 2010

Suomen tulli on määrännyt Neste Oilin maksamaan biopolttoaineiden jakeluvelvoitelain mukaisen velvoitteen alittamisesta vuosina 2009 ja 2010 yhteensä noin 44 miljoonan euron seuraamusmaksun.

Jakeluvelvoitelaissa määrätään nestemäisiä polttoaineita jakelevat yhtiöt täyttämään biopolttoaineilla määrätyn energiasisältöosuuden asiakkaille kulutukseen toimitetuista polttoaineista. Jakeluvelvoitelailla tähdätään liikenteen biopolttoaineiden käytön lisäämiseen ja sitä kautta päästöjen pienentämiseen. Neste Oil on toimittanut markkinoille jakeluvelvoitelaissa edellytetyn määrän biopolttoaineita vuosina 2009 ja 2010.

Neste Oil kiistää Tullin tulkinnan ja katsoo noudattaneensa jakeluvelvoitteen täytössä tuolloin voimassa ollutta lainsäädäntöä. Yhtiön ja Tullin erimielisyydessä on kyse jakeluvelvoitelain tulkinnasta. Neste Oil on valittanut Tullin päätöksestä ja pitää seuraamusmaksua perusteettomana, ja siksi seuraamusmaksulla ei ole tulos- eikä tasevaikutusta vuonna 2013. Seuraamusmaksu maksetaan tammikuussa 2014, jolloin sillä on vaikutus yhtiön kassavirtaan. 

Neste Oil Oyj

Kaisa Lipponen
viestintäjohtaja

Lisätietoja: Talous- ja rahoitusjohtaja Jyrki Mäki-Kala, puhelin 050 458 4098.

Neste Oil lyhyesti

Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö valmistaa kaikkia tärkeimpiä öljytuotteita ja on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2012 oli 17,9 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi useana vuonna peräkkäin päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yrityksistä. www.nesteoil.fi