4 Heinäkuu 2012

Neste Oil laajentaa pienmoottoribensiinin mittarijakelua kolmelle asemalle

Neste Oil laajentaa pienmoottoribensiinin mittarijakelua entistä kattavammaksi. Neste-pienmoottoribensiini 4-T on tuotu mittarimyyntiin kolmelle Neste Oil -asemalle. Tuotetta on saatavilla Turussa Satakunnantien, Tampereella Lielahdenkadun sekä Jyväskylän Tourulantien liikenneasemilla. Tuotetta on myynnissä myös pienpakkauksissa 2-tahti- ja 4-tahtimoottoreille Neste Oilin asemilla kautta maan.
"Asiakkailta saadun palautteen ja kiinnostuksen perusteella tuotteen jakelua päätettiin laajentaa entistä kattavammaksi.  Neste-pienmoottoribensiinin uudet myyntipisteet mahdollistavat tuotteen saatavuuden yhä useammalle asiakkaalle", Neste Oilin Liikennepalvelu Suomen johtaja Arvo Ruotsalainen sanoo.
Neste Oil aloitti pienmoottoribensiinin mittarimyynnin keväällä 2011 kahdella asemallaan Helsingissä ja Porvoossa.  Suomessa alkylaatti- eli pienmoottoribensiinille myönnettiin valmisteveroetu vuoden 2011 alusta, jolloin pienmoottoribensiini sai paremmat edellytykset tulla mittarimyyntituotteeksi.
Mittarimyynnissä tuotteen hinta on reilut 2 euroa/litra, eli se on selvästi pakatun tuotteen hintaa alhaisempi. Pienmoottoribensiini 4-T sopii sellaisenaan kaikille 4-tahtisille moottoreille, ja sopivan 2-tahtiöljyn kanssa sekoitettuna myös kaikille 2-tahtisille pienmoottoreille, joten se on kuluttajalle helppo valinta.

Paras bensiini koneelle, käyttäjälle ja ympäristölle

Neste-pienmoottoribensiini 4-T on kehitetty täyttämään pienten polttomoottorien vaatimukset, ja se sopii erilaisiin harraste- ja ammattikäyttöisiin polttomoottoreihin. Pienmoottoribensiinin käyttökohteita ovat mm. ruohonleikkurit, moottori- ja raivaussahat, siimaleikkurit, moottorikelkat, perämoottorit, mopot ja monet muut koneet ja laitteet. 
Pienmoottoribensiini on paras pienmoottorille, miellyttävin polttoneste käyttäjälleen sekä turvallisin ympäristölle. Tuote ei sisällä bentseeniä eikä haitallisia aromaatteja, joten sitä ei luokitella myrkylliseksi aineeksi. Pienmoottoribensiini pitää moottorin puhtaana, laskee sen käyntilämpötilaa ja varmistaa häiriöttömämmän käynnin ja käynnistyksen sekä pidentää myös moottorin käyttöikää. Tuote ei sisällä etanolia. Tuote ei haise kuten perinteinen autobensiini, ja se sopii erinomaisesti pienkoneiden kausisäilytykseen. Tuotteen voi jättää huoletta talveksi tankkiin.
Pienmoottoribensiiniä on valmistettu Neste Oilin Naantalin jalostamolla vuodesta 1990 lähtien. Pienmoottoribensiiniä viedään myös Ruotsiin ja Saksaan.

Neste Oil Oyj
Hanna Maula
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: tuotepäällikkö Kari Jaanila puh. 050 458 8356, Öljyn vähittäismyynti, Neste Oil
Öljytuoteneuvonta oljytuoteneuvonta@nesteoil.com
Tietoa tuotteesta www.neste.fi Tuotteet - Neste-pienmoottoribensiinit

Neste Oil lyhyesti
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 15,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Öljyn vähittäismyynti lyhyesti
Neste Oilin Öljyn vähittäismyynnin liiketoiminta-alueeseen kuuluu yhteensä 1 145 aseman verkosto, ja se on keskeinen markkinointikanava Neste Oilin laadukkaille ja puhtaammille tuotteille. Öljyn vähittäismyynti tähtää johtavaan asemaan valitsemillaan markkinoilla. Öljyn vähittäismyynti on merkittävä öljytuotteiden markkinoija ja myyjä Suomen lisäksi Luoteis-Venäjällä, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa.

Neste-pienmoottoribensiiniä mittarijakeluna myyvät liikenneasemat:
Neste Oil Jyväskylä Tourula, Tourulantie 2
Neste Oil Tampere Lielahti, Lielahdenkatu 2
Neste Oil Turku Satakunnantie 191
Neste Oil Porvoo Asentajantie 4
Neste Oil Helsinki Eläintarha, Nordenskiöldinkatu 22

www.neste .fi - Asemahaku - Neste-pienmoottoribensiini