23 Tammikuu 2013

Neste Oil maailman neljänneksi vastuullisin yritys Global 100 -listalla

Neste Oil Oyj
Lehdistötiedote
23.1.2013 klo 9.00

Neste Oil maailman neljänneksi vastuullisin yritys Global 100 -listalla
 
Neste Oil valittiin jo seitsemännen kerran The Global 100 -listalle, joka on muodostettu maailman 100 vastuullisimmasta yrityksestä. Vuoden 2013 listauksessa yhtiö saavutti kaikkien aikojen parhaan sijoituksensa yltäen sijalle 4. Yhtiö paransi sijoitustaan edellisvuodesta peräti 15 sijaa.

Sveitsin Davosissa 23. tammikuuta julkistetun Global 100 -listan kärkeen valittiin belgialainen materiaaliteknologia- ja kierrätysyhtiö Umicore, jonka jälkeen seuraavilla sijoilla olivat Natura Cosmeticos, Statoil, Neste Oil ja Novo Nordisk. Tämänvuotiselle listalle ylsi yrityksiä kuudelta eri mantereelta ja yhteensä 22 maasta. Neste Oilin lisäksi Global 100 -listalla oli kaksi muuta suomalaisyhtiötä, Outotec ja Kesko.

"Olen todella ilahtunut sijoituksestamme kärkiryhmään maailman vastuullisimpien yritysten joukossa. Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä vastuullisuuden kehittämisessä. Vuonna 2012 kasvatimme merkittävästi jäte- ja tähdeperäisten raaka-aineiden määrää uusiutuvan NExBTL-dieselin jalostuksessa ja käynnistimme jätteistä mikrobiöljyä tuottavan koelaitoksen ensimmäisenä Euroopassa. Lisäksi teimme merkittäviä investointeja muun muassa turvallisuuteen", Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen sanoo.

Global 100 -lista perustuu asiantuntijoiden analyysiin noin 4 000 pörssilistatusta yhtiöstä lukuisilta eri toimialoilta ympäri maailman. Näistä 4 000 suuryrityksestä valittiin 350 vastuullisinta, joiden suoriutumista arvioitiin 12 indikaattorin avulla. Yhtiöistä vertailtiin muun muassa energian ja veden kulutusta, kasvihuonekaasupäästöjä sekä tuotettuja jätemääriä suhteessa yhtiöiden tuottamaan taloudelliseen hyvinvointiin, turvallisuussuoritusta, palkitsemista, johtamista, henkilöstön vaihtuvuutta, tasa-arvoa, panostusta tutkimus- ja kehitystyöhön sekä yhtiöiden maksamia veroja.

Vuosittaisesta Global 100 -listauksesta vastaavan Corporate Knightsin toimitusjohtajan Toby Heapsin mukaan listatut 100 maailman vastuullisinta yritystä käyttävät luonnonvaroja tehokkaasti, muuttavat jätteitä arvokkaiksi tuotteiksi ja tekevät "vähemmällä enemmän".

Neste Oil on ollut pitkään edelläkävijä puhtaamman liikenteen polttoaineiden tuottamisessa ja on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön tavoitteena on olla toimialansa edelläkävijä myös vastuullisuudessa.

Neste Oil Oyj

Osmo Kammonen
Viestintä-, markkinointi- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

Lisätietoja:
Simo Honkanen, vastuullisuus-, turvallisuus- ja ympäristöjohtaja, puh. +358 10 458 4170
Pekka Tuovinen, kestävästä kehityksestä ja toimittajien määräystenmukaisuudesta vastaava johtaja, puh. +358 10 458 4516

Lisätietoja Global 100 -listauksesta
www.global100.org tai www.corporateknights.com/global100

Listauksen taustalla on Corporate Knights. Global 100 -lista julkistetaan vuosittain Davosissa maailman talousfoorumin yhteydessä.


Neste Oil lyhyesti

Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 15,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi useana vuonna peräkkäin päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yrityksistä. www.nesteoil.fi