13 Joulukuu 2012

Neste Oil myy Puolan asemaketjunsa Shellille

Neste Oil Oyj 
Lehdistötiedote
13.12.2012 klo 15.00

Neste Oil myy Puolan asemaketjunsa Shellille

Neste Oil ja Shell ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Shell Polska SP. Z O.O. ostaa Neste Oilin Puolassa sijaitsevan asemaketjun (Neste Polska SP, Z O.O.). Kauppa käsittää kaikkiaan  105 miehittämätöntä polttoaineasemaa, jotka sijaitsevat Puolan suurissa kaupungeissa. Kaupan yhteydessä Neste Oilin 25 työntekijää Puolassa siirtyvät Shellin palvelukseen. Neste Polskan liikevaihto oli vuonna 2011 noin 250 miljoonaa euroa. Kaupan toteutuminen edellyttää Puolan kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Kauppa odotetaan saatavan päätökseen vuoden 2013 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Kaupan arvo on noin 80 miljoonaa euroa, josta Neste Oil kirjaa noin 50 miljoonan euron voiton. Kaupalla on myös selvä myönteinen vaikutus Neste Oilin kassavirtaan.

"Tavoitteenamme on aina olla kolmen suurimman toimijan joukossa kaikilla vähittäismyynnin markkinoillamme. Puolassa emme valitettavasti koskaan onnistuneet pääsemään valtakunnallisesti tähän tilanteeseen. Myös Neste Polskan taloudellinen tulos on ollut alle odotuksiemme, ja yhdessä nämä tekijät olivat perustana päätöksellemme myydä Neste Polska. Samalla loppuu yli 20-vuotinen Neste Oilin vähittäismyyntitoiminta Puolassa", sanoo Neste Oilin Vähittäismyynnin johtaja Sakari Toivola.

Neste Oil Oyj

Osmo Kammonen
Viestintä-, markkinointi- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

Lisätietoja:
Sakari Toivola, Liiketoiminta-alueen johtaja, Öljyn Vähittäismyynti, puh. +358 10 458 4450

Neste Oil lyhyesti
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 15,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.nesteoil.fi

Öljyn vähittäismyynti lyhyesti
Neste Oilin Öljyn vähittäismyynnin liiketoiminta-alueeseen kuuluu yhteensä 1 145 aseman verkosto, ja se on keskeinen markkinointikanava Neste Oilin laadukkaille ja puhtaammille tuotteille. Öljyn vähittäismyynti tähtää johtavaan asemaan valitsemillaan markkinoilla. Öljyn vähittäismyynti on merkittävä öljytuotteiden markkinoija ja myyjä Suomen lisäksi Luoteis-Venäjällä, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. www.neste.fi