1 Tammikuu 2012

Neste Oil Pukaron Paroni palvelee niin paikallisia kuin matkailijoita

Artikkeli

Pukaron Paroni siirtyi Neste Oilin asemaverkostoon ja samalla jakelumittarikenttä vaihtui Neste Oilin sinivihreisiin väreihin kesäkuussa. Neste Oil Pukaron Paroni -liikenneaseman kauppiaat Hannu ja Piia Kohtaniemi uskovat nykyaikaisen ja tyylikkään Neste Oil -brändin merkitsevän hyvää muutosta aseman toimintaan. "Tämä oli mielestämme järkevä vaihtoehto kun mietittiin muutosta", Hannu Kohtaniemi perustelee vaihtoa.

Vuosittain asemalla käy miljoona kävijää ja se on nyt yksi suurimmista Neste Oilin yksityisistä asemista. Pukaron Paronin asiakaskunta koostuu pääasiassa ohikulkevista matkailijoista. Myös paikallisen väestön osuus on merkittävä, sillä noin 35 % tulee lähiseudulta ruokailemaan tai ostoksille.

Kohtaniemen mukaan kaikki lähtee asiakkaasta ja asiakastyytyväisyys on kaikille sydämen asia Pukaron Paronissa työskenteleville. ”Olen vakuuttunut, että yhdessä Neste Oilin kanssa voimme entisestäänkin parantaa asiakastyytyväisyyttämme ja tehdä lisää tulevaisuuden palveluratkaisuja”, Hannu Kohtaniemi sanoo.


Pukaron Paronin kahvila-ravintola houkuttelee maittavalle aterialle lounasaikaan niin matkailijoita kuin paikallisväkeä.

Lisää palveluja ammattiliikenteelle

Asemalle on tehty muutoksen yhteydessä merkittäviä investointeja, mm. ammattiliikennettä varten rakennettiin Truck-asema sekä viiden laadun tankkausmahdollisuus molemmin puolin mittarikenttää. Asemalla tullaan myymään mm. kahta diesellaatua, kun perinteisen dieselpolttoaineen lisäksi myyntiin tulee syksyllä uusi Neste Pro Diesel. Pukaron Paroni toimittaa myös polttoöljytilauksia lähialueen asiakkaille omalla kalustollaan.

Asemalla työskentelee ympäri vuoden 50 henkilöä ja kesäisin asema työllistää lisäksi noin 30 henkeä. Kauppakeskuksessa on kahvila-ravintolan lisäksi muita palveluyrityksiä, kuten ruoka- ja löytömarket, lahjatavaramyymälä, makeistukku, Scan Burger, Kirjapörssi ja kukkakauppa.

Neste Oil Pukaron Paroni -liikenneasema sijaitsee Lapinjärven kunnassa, 6-tien varressa noin 100 km Helsingistä Kouvolaan. Pukaron Paronin kauppakeskus on suomalaisten yksi suosituimmista ei-pääsymaksullisista matkailukohteista.

www.pukaronparoni.fi