12 Tammikuu 2010

Neste Oil siirtää lisäeläkevakuutustoiminnan OP-Henkivakuutukselle

Neste Oil Oyj
Pörssitiedote
12.1.2010 klo 13.00

Neste Oil siirtää lisäeläkevakuutustoiminnan OP-Henkivakuutukselle

Neste Oil on päättänyt siirtää Suomen yhtiöidensä lisäeläketurvan hoitamisen ja vakuutuskannan OP-Henkivakuutus Oy:lle. Vakuutustoiminnan luovuttaminen ja varojen siirto tapahtuu arviolta 1.4.2010. Muutos ei vaikuta henkilöstön eikä eläkeläisten eläketurvan tasoon tai kattavuuteen.

Neste Oil Eläkesäätiön lisäeläketurva eli ns. A-osaston sääntöjen mukainen eläketurva koskee henkilöstöä, joka on tullut yhtiön palvelukseen ennen vuotta 1994. Lisäeläketurvan piirissä on noin 1 500 nykyistä ja noin 4 000 entistä Neste Oilin työntekijää.
 
Neste Oil Eläkesäätiön siirrettävän lisäeläkevastuun yhteismäärä oli noin 270 miljoonaa euroa vuoden 2009 lopussa. Siirrosta odotetaan aiheutuvan konsernille IFRS-tilinpäätökseen kertaluonteinen kuluerä vuoden 2010 toisella neljänneksellä. Siirron kassavirtavaikutuksen arvioidaan olevan positiivinen.

Siirto edellyttää Finanssivalvonnan ja Kilpailuviraston hyväksyntää.

Neste Oil päätti jo aiemmin siirtää lakisääteisen eläketurvan hoitamisen ja vakuutuskannan Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle 1.4.2010 alkaen. Yhtiö tiedotti asiasta 7.12.2009.

Neste Oil Oyj

Hanna Maula
viestintäjohtaja

Lisätietoja:
talous- ja rahoitusjohtaja Ilkka Salonen, puh. 010 458 4490

 

Neste Oil lyhyesti

Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Neste Oilin öljynjalostamot sijaitsevat Porvoossa ja Naantalissa, ja niiden raakaöljyn jalostuskapasiteetti on yhteensä noin 260 000 tynnyriä päivässä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2008 oli 15 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 200 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Pioneer Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi saanut norjalaisen pankkikonserni Storebrandin yhteiskunnallista pätevyyttä osoittavan Best in Class -tunnustuksen ja päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Lisätietoja: www.nesteoil.fi.