4 Kesäkuu 2009
Neste Oil sitoutuu käyttämään ainoastaan sertifioitua palmuöljyä vuoden 2015 loppuun mennessä
Neste Oil sitoutuu käyttämään pelkästään sertifioitua palmuöljyä sitä mukaa kuin sitä on riittävästi saatavilla. Yhtiö arvioi, että vuoden 2015 loppuun mennessä se käyttää ainoastaan sertifioitua palmuöljyä.
Palmuöljyä käytetään yhtenä raaka-aineena Neste Oilin uusiutuvista raaka-aineista valmistettavan NExBTL-dieselin tuotannossa. NExBTL-diesel on maailman puhtain dieselpolttoaine. Neste Oilin Porvoon jalostamolle toimitettiin äskettäin Malesiasta ensimmäinen 5 000 tonnin lasti niin sanotulla massataseella sertifioiduksi vahvistettua palmuöljyä. Neste Oil arvioi käyttävänsä tänä vuonna vähintään 50 000 tonnia sertifioitua palmuöljyä. Määrän uskotaan kasvavan nopeasti tulevina vuosina.
"Neste Oil on edelläkävijä kestävästi tuotettujen biopolttoaineiden raaka-aineiden käyttäjänä. Edellytämme palmuöljytoimittajiltamme RSPO:n (Roundtable on Sustainable Palm Oil) jäsenyyttä sekä sitoutumista kestävän kehityksen periaatteisiin ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen," Neste Oilin varatoimitusjohtaja ja Uusiutuvat polttoaineet -liiketoiminta-alueen johtaja Jarmo Honkamaa sanoo.
RSPO on palmuöljytuottajien, käyttäjien ja kansalaisjärjestöjen yhteinen kestävää palmuöljytuotantoa edistävä organisaatio.
"Neste Oil on myös kehittänyt järjestelmän, jolla se pystyy jäljittämään käyttämänsä palmuöljyn alkuperän aina jalostamolta yksittäiselle tilalle. Uskomme, että vastuulliset yhtiöt saavat aikaan muutoksia. Edelläkävijänä käytämme paljon aikaa siihen, että meillä on huippuluokan prosessit ja käytännöt, jotka voisivat toimia esimerkkeinä muille palmuöljyn käyttäjille", Honkamaa sanoo.
Neste Oilin NExBTL-dieselillä saavutetaan käytetystä raaka-aineesta riippuen 40-80 % alhaisemmat kasvihuonekaasupäästöt verrattuna parhaisiin fossiilisiin dieseleihin. NExBTL-teknologia mahdollistaa laajan raaka-ainepohjan käytön aina erilaisista kasviöljyistä elintarviketeollisuuden rasvajätteeseen. Pääosa yhtiön tutkimus- ja kehitystyöstä keskittyy kasvihuonekaasupäästöjä hillitsevien uusien bioraaka-aineiden kehittämiseen esimerkiksi levistä, muista mikrobeista ja hakkuutähteistä. Yhtiöllä on näihin liittyviä hankkeita käynnissä yli 20 tutkimusyhteisön kanssa eri puolilla maailmaa.
Biopolttoaineiden käytön odotetaan kasvavan merkittävästi. Uusiutuvista lähteistä valmistetun polttoaineen osuuden on määrä kasvaa 10 %:iin liikenteen energiasta vuoteen 2020 mennessä. Vastuullisesti tuotetuilla biopolttoaineilla on merkittävä rooli Euroopan liikennepäästöjen vähentämisessä.
NESTE OIL OYJ
Hanna Maula
Viestintäjohtaja
Lisätietoja:
Ympäristö- ja turvallisuusjohtaja Simo Honkanen, puhelin 050 458 4170
Neste Oil lyhyesti
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö tähtää maailman johtavaksi uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittajaksi. Neste Oilin öljynjalostamot sijaitsevat Porvoossa ja Naantalissa, ja niiden raakaöljyn jalostuskapasiteetti on yhteensä noin 260 000 tynnyriä päivässä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2008 oli 15 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 200 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi.
Uusiutuviin raaka-aineista valmistettu NExBTL-diesel
Uusiutuviin raaka-aineisiin perustuva NExBTL-prosessi on Neste Oilissa kehitetty valmistusteknologia. Siinä muokataan bioperäisiä raaka-aineita niin, että niiden kemiallinen rakenne vastaa fossiilisia dieseleitä. Prosessissa muokataan myös polttoaineen laatuominaisuuksia kuten syttyvyyttä ja kylmäominaisuuksia, ja lopputuloksena on laadullisesti nykyisiä fossiilisia dieseleitä parempi, aromaatiton ja rikitön NExBTL-diesel. Se sopii ongelmitta kaikkiin dieselmoottoreihin sekä polttoaineiden jakelujärjestelmiin.
Koko tuotteen elinkaaren kattavissa tutkimuksissa on todettu, että NExBTL-dieselin tuotannossa saavutetaan kestävästi tuotetuilla raaka-aineilla 40-80 prosenttia alhaisemmat kasvihuonekaasupäästöt kuin parhailla fossiilisilla dieseleillä. Laajoissa käyttötesteissä on havaittu NExBTL:n vähentävän paikallista ilmanlaatua heikentäviä haitallisia hiukkas- ja typenoksidipäästöjä merkittävästi normaaleihin dieselpolttoaineisiin verrattuna.
RSPO:n sertifioima palmuöljy
Palmuöljyn sertifiointijärjestelmä on luonut Roundtable on Sustainable Palm Oil vuoden 2007 lopulla. RSPO on palmuöljytuottajien, käyttäjien ja kansalaisjärjestöjen yhteinen kestävää palmuöljytuotantoa edistävä organisaatio. Tilojen sertifiointi käynnistyi viime vuonna. Työ edistyy nopeasti, ja järjestelmä on saavuttanut laajan hyväksynnän. RSPO:lla on ollut merkittävä rooli yhteisten pelisääntöjen luomisessa niin palmuöljyn tuottajille kuin käyttäjillekin. Neste Oil liittyi ensimmäisenä öljy-yhtiönä RSPO:n jäseneksi ja tukee voimakkaasti järjestön tavoitteita. Lisätietoja: www.rspo.org