9 Tammikuu 2008

Neste Oililta 60-vuotishistoriikki

Lehdistötiedote
9.1.2008 klo 9.00

Neste Oililta ilmestyi 60-vuotishistoriateos ”Brezhnevin katoksessa ja muita juttuja Nesteestä”. Brezhnevin katoksessa on yksi niistä kymmenistä jutuista, joilla kirjassa piirretään kuvaa vuonna 1948 perustetusta öljy-yhtiö Nesteestä ja sen kehityksestä pörssissä noteeratuksi Neste Oiliksi.

Kirjan on kirjoittanut toimittaja Jukka Saastamoinen. Hän haastatteli kirjaa varten kymmeniä ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet Nesteen eri vaiheissa yhtiön sisällä ja sen ulkopuolella.

Tärkeimmät kehitystrendit on koottu vuosikymmenittäisiksi tiiviiksi tietopaketeiksi. Niistä saa nopean katsauksen Nesteen vaiheiden ohella öljyalan merkittävimpiin kansainvälisiin ja suomalaisiin käänteisiin.

Jukka Saastamoinen on työskennellyt toimittajana vuodesta 1979 lähtien, mistä valtaosan taloustoimittajana eri tehtävissä Kauppalehdessä. Hänet on palkittu kunniamaininnalla Sanomalehtien liiton Vuoden paras sanomalehtijuttu -kilpailussa 2006.

Historiateoksen julkistamistilaisuus järjestetään Hotelli Kämpissä keskiviikkona 9.1.2008 klo 11. Kirja julkaistiin suomenkielisenä ja se tulee myyntiin kirjakauppoihin.

Kirjan sisältö käsittelee paljon viimeisimpien vuosikymmenien tapahtumia ja täydentää siten aikaisempia historiateoksia, kuten vuoteen 1979 asti yltänyttä Markku Kuisman Kylmä sota, kuuma öljy -teosta sekä Pekka Vennosen kirjoittamia jalostamohistoriikkeja. Haastatteluihin ja toimittajan kirjoitustapaan nojautumalla kirjasta haluttiin helppolukuinen ja kiinnostava.

Neste Oil Oyj
Osmo Kammonen
viestintäjohtaja