6 Helmikuu 2007

NESTE OILIN BIODIESELHANKE RANSKASSA KESKEYTETTY

Neste Oil ja Total ovat keskeyttäneet yhteishankkeensa uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvan dieselin tuotantolaitoksen rakentamiseksi Totalin jalostamolle. Kesällä 2005 julkistetussa hankkeessa tehdyn esiselvityksen mukaan laitoksen rakentaminen Ranskan Dunkerqueen olisi tullut liian kalliiksi. Neste Oilin muut biodieselhankkeet etenevät suunnitelmien mukaan.
 
Neste Oilille valmistuu korkealaatuista dieseliä uusiutuvista raaka-aineista valmistava laitos Porvoon jalostamolle tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Äskettäin yhtiö päätti rakentaa Porvooseen myös toisen samanlaisen laitoksen, jonka arvioidaan valmistuvan vuoden 2008 lopulla. Porvooseen rakenteilla olevien laitosten yhteinen vuosituotanto yltää noin 340 000 tonniin ja niiden investointikustannukseksi arvioidaan yhteensä noin 200 miljoonaa euroa. Lisäksi Neste Oil ja itävaltalainen OMV suunnittelevat Neste Oilin teknologiaan perustuvan yhteisen biodiesellaitoksen rakentamista Wienin lähistölle Itävaltaan.
 
Neste Oilin biodiesellaitokset perustuvat yhtiössä kehitettyyn NExBTL-teknologiaan, joka mahdollistaa korkealaatuisen dieselin valmistamisen kasviöljyistä ja eläinrasvoista.
 
"Uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvan dieseltuotannon nopea kasvattaminen on meille tärkeää ja olemme sitoutuneet investoimaan siihen huomattavasti. Teknologiamme on tällä hetkellä saatavilla olevista selvästi paras, sillä se mahdollistaa laajimman raaka-ainepohjan ja parhaimman tuotelaadun. Vilkastunut keskustelu ilmastonmuutoksesta kohdistaa kasvavaa mielenkiintoa siihen, miten muutosta voitaisiin hillitä biopolttoaineilla. Uskon, että tämänkin vuoksi etenemme useissa NExBTL-hankkeissa seuraavien vuosien aikana", Neste Oilin toimitusjohtaja Risto Rinne sanoo.
 
Neste Oil Oyj
Osmo Kammonen
viestintäjohtaja

Lisätietoja:
Kimmo Rahkamo, Biodiesel-toimialan johtaja, p. 010 458 4247
Petri Pentti, talous- ja rahoitusjohtaja, p. 010 458 4490

Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö aikoo strategiansa mukaisesti kasvaa sekä öljynjalostuksessa että huippulaatuisen biodieselin tuotannossa. Neste Oilin öljynjalostamot sijaitsevat Porvoossa ja Naantalissa, ja niiden raakaöljyn jalostuskapasiteetti on yhteensä noin 250 000 tynnyriä päivässä. Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 4 700 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu Helsingin Pörssissä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi.