Neste Oilin mikrobiöljyn koelaitoksen ensimmäinen vaihe valmistui
Neste Oil Oyj
Lehdistötiedote
29.8.2012 klo 12.00
Neste Oilin mikrobiöljyn koelaitoksen ensimmäinen vaihe valmistui
Neste Oil on saanut päätökseen mikrobiöljyn koelaitoksen rakentamiseen tähtäävän investoinnin ensimmäisen vaiheen. Laitoksen rakentaminen etenee suunnitellun aikataulun ja budjetin mukaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa on mahdollistettu öljyä tuottavien mikro-organismien kasvatus. Seuraavissa vaiheissa keskitytään raaka-aineen esikäsittelyyn ja öljyn erotukseen. Tavoitteena on kehittää teknologiaa siten, että mikrobiöljyn tuotanto pystytään kasvattamaan teolliseen mittakaavaan uusiutuvan NExBTL-dieselin raaka-aineeksi. Kaupallisessa tuotannossa mikrobiöljyn arvellaan olevan aikaisintaan vuonna 2015.
"Työt koelaitoksella ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti, ja teknologia on toiminut erinomaisesti. Laitoksella kasvatetaan jo mikrobiöljypitoista biomassaa, mikä on hieno saavutus", Neste Oilin tutkimusjohtaja Petri Lehmus kertoo.
Mikrobiöljyn koelaitoksen arvioidaan valmistuvan kokonaisuudessaan vuoden 2012 jälkipuoliskolla. Neste Oil investoi koelaitokseen noin 8 miljoonaa euroa.
Raaka-aineina jätteet ja tähteet
Mikrobiöljyteknologia mahdollistaa NExBTL-dieselin raaka-aineeksi soveltuvan mikrobiöljyn valmistamisen erilaisista jätteistä ja tähteistä mikrobien eli muun muassa hiivojen ja homeiden avulla. Mikrobien kasvattamisessa hyödynnetään bioreaktoreita, jotka ovat tuttuja esimerkiksi bioteknologia- tai panimoteollisuudesta. Hiivat ja homeet käyttävät ravinnokseen jätteistä ja tähteistä peräisin olevia sokereita tehokkaasti ja muuntavat ne öljyiksi. Mikrobiöljyn tuotannossa voidaan hyödyntää monenlaisia jätteitä ja tähteitä, kuten olkia ja metsäteollisuuden sivuvirtoja, mikä mahdollistaa raaka-aineiden optimoinnin.
"Raaka-ainepohjan laajentaminen on keskeinen osa puhtaamman liikenteen strategiaamme. Pyrimme hyödyntämään uusiutuvien polttoaineidemme valmistuksessa erityisesti jäte- ja tähderaaka-aineita, joilla on mahdollisimman pieni hiilijalanjälki. Mikrobiöljyä tuottava koelaitos tukee erinomaisesti näiden tavoitteiden saavuttamista", kertoo Lehmus.
Euroopan ensimmäinen mikrobiöljyn koelaitos
Mikrobiöljyteknologia on houkutteleva niin öljyntuotannon tehokkuuden kuin vastuullisuudenkin näkökulmasta. Neste Oilin mikrobiöljyjen parissa tekemä tutkimus on uraa uurtavaa, ja yhtiö onkin hakenut mikrobiöljyteknologialle useita patentteja. Kehitystyössä on mukana myös yhteistyökumppaneita, kuten Aalto-yliopisto.
"Kysymyksessä on Euroopan ensimmäinen mikrobiöljyn pilottilaitos. Ylipäätään suomalainen alan tutkimus edustaa maailman huippua", kertoo Lehmus.
Mikrobiöljyn koelaitos työllistää tässä vaiheessa kymmenen henkilöä ja välillisesti useampia.
Neste Oil kertoi investoivansa mikrobiöljyä tuottavaan laitokseen ensimmäisen kerran 15.12.2011.
Neste Oil Oyj
Hanna Maula
Viestintäjohtaja
Lisätietoja: tutkimusjohtaja Petri Lehmus, puh. 050 458 3150
Kuvamateriaalia median käyttöön on saatavilla osoitteessa: http://brandbank.nesteoil.com/?cart=360-maikidccah&l=EN
Neste Oil lyhyesti
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 15,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 000 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.
Neste Oil on valittu maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Ethibel Excellence Investment Register -rekisteriin. Neste Oil on lisäksi useana vuonna peräkkäin päässyt vastuullisimpien yritysten The Global 100 -listalle. Forest Footprint Disclosure (FFD) arvioi Neste Oilin yhdeksi öljy- ja kaasualan parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yrityksistä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi
NExBTL-diesel lyhyesti
Neste Oilin uusiutuvista raaka-aineista valmistettu NExBTL-diesel sopii kaikkiin dieselmoottoreihin sellaisenaan tai fossiiliseen dieseliin sekoitettuna. Sen kemiallinen koostumus on samanlainen kuin fossiilisen dieselin ja laatuominaisuudet yhtä hyviä tai parempia. Tuotetta on testattu laajasti ja menestyksellisesti eri puolilla maailmaa sekä raskaissa ajoneuvoissa että henkilöautoissa. Sen käyttö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia ja pakokaasupäästöjäkin merkittäviä määriä fossiiliseen dieseliin verrattuna. NExBTL-teknologia mahdollistaa lähes minkä tahansa kasviöljyn tai rasvajätteen käytön uusiutuvien polttoaineiden valmistuksessa.